Ilta-Sanomat toteaa, että takavuosina toinen sija Euroviisuissa olisi riittänyt suomalaisille täyttymykseksi.
”Varsinkin jos se olisi tullut suomeksi lauletulla kappaleella.”
”Kun Käärijän Cha cha cha tuli lauantaina toiseksi Eurovision laulukilpailuissa Liverpoolissa, ilmassa oli jo pientä pettymystäkin.”
”Käärijän kappale oli yleisöäänissä selvä ykkönen, vaikka ruotsalaisen Loreenin Tattoo keräsi raatien äänet ja voitti. Poikkeuksellisesti paikan päällä Liverpoolissa yleisö kannusti Käärijää ja hänen kappalettaan äänekkäästi. Tunnelma oli hetkittäin kuin jalkapallo-ottelussa. Niissäkään yleisön suosikki ei aina voita.”
”Suomessa kritisoidaan ammattilaisraateja. Siihen on aihetta ja ei.”
”Loreen on varmasti perinteisessä mielessä parempi laulaja kuin Käärijä, joka ei edes juuri varsinaisesti laulanut. Raatilaiset tapaavat nähdä kappaleet ammattinsa kautta. Musiikkiammattilaiset tapaavat pelata varman päälle. Siihen sopiva kappale Tattoo varmasti oli.”
”Cha cha chan sanoituksen polttoaine oli alkoholinkäyttö. Tämä herätti Suomessa jonkin verran paheksuntaa. – – Suomalaisessa populaarimusiikissa ryyppäämiseen liittyvä rehvastelu ja katumus ovat olleet vakiotavaraa vähintään Irwin Goodmanin 1960-luvun kulta-ajoista lähtien.”
”Nykyisellään Euroviisut ovat hyvin erikoinen tapahtuma laidasta laitaan olevine esiintyjineen. Siinähän koko kisan viehätysvoima onkin. Keväällä 2023 Käärijä tarjosi suomalaisille ilon ja ihmetyksen aiheita. Näinä synkkinä aikoina niitä tarvitaan.”
Keskisuomalainen kirjoittaa. että Euroviisuista tuli odotetusti Suomi–Ruotsi-ottelu.
”Ruotsi voitti, mutta pulinat eivät suinkaan ole pois. Pulinat jatkuvat asiantuntijatuomariston roolista. Laulukisasssa on toki perusteltua punnita laulutaitoa, mutta Euroviisut ovat paljon muutakin kuin laulukisa: kyse on isosta spektaakkelista, jossa viihdyttävyys on olennaisessa roolissa. Katsojat ovat merkittävässä asemassa: heidän innostuksensa ylläpitää tai kuihduttaa koko tapahtuman.”
”Kisa pistelaskujärjestelmää lieneekin aiheellista tarkastella. Yleisön vahvoja turhautumisen tunteita kannattaa välttää.”
Iltalehti arvioi, että yleisöäänestyksen tulo teki Käärijästä Euroviisujen moraalisen voittajan.
”Ammattilaisraatien ei kuulunutkaan ymmärtää Käärijän syvintä olemusta: epätäydellisyyttä.”
”Katsojat tiesivät etukäteen, että raadit eivät suomalaista voittajaksi nostaisi. Niinpä kansa päätti näyttää voimansa ja nosti altavastaajan tarinan sankariksi.”