Adoptiovanhemmat tarvitsevat oman odotusvapaan

Joissain työehtosopimuksissa adoptiovanhemman asema on jopa huonontunut aiemmasta.

Käydyissä työehtosopimusneuvotteluissa on kiistelty adoptiovanhemman perhevapaiden palkallisuudesta. Perhevapaauudistuksen valuvikaan vedoten joissain sopimuksissa adoptiovanhemman asema on jopa huonontunut aiemmasta. Se ei ole perhevapaauudistuksen tavoitteiden mukaista.

Viime elokuussa tuli voimaan perhevapaauudistus, jonka tavoitteina on tasa-arvon edistäminen ja monimuotoisten perheiden huomioiminen. Kun perhevapaauudistuksesta neuvoteltiin, Adoptioperheet ry ja Monimuotoiset perheet -verkosto esittivät, että adoptiovanhemmille korvamerkittäisiin oma raskausvapaata vastaava odotusvapaa.

Adoptiovanhemmat joutuvat käyttämään lomia ja palkattomia vapaita valmistellessaan lapsen perheeseen tuloa, esimerkiksi kansainvälisten adoptioiden kohdalla hakumatkaan, joka kestää yleensä useita viikkoja. Odotusvapaalla olisi suojattu vanhempien poissaoloja työstä ja menetyksiä toimeentulosta sekä turvattu adoptiovanhempien oikeus yhtä pitkiin palkallisiin perhevapaisiin kuin muillakin perheillä.

Nyt uhkakuva on käynyt toteen joillain aloilla, eivätkä adoptioperheet saa yhtä paljon palkallisia vapaita kuin muut perheet saman alan sopimuksessa. Osassa sopimuksista adoptiovanhemman asema on jopa huonontunut aiemmasta.

Adoptiovanhemman huomioiminen palkallisella vapaalla on samanlaista sitouttamista ja lapsiperheellisen huomioimista kuin kenen tahansa muun lapsiperheellistyvän. Samat syyt, miksi palkallisia perhevapaita ylipäätään maksetaan, pätevät myös adoptioperhetilanteeseen.

Vanhempaa ei tule kohdella eri tavalla sen mukaan, miten hän lapsiperheellistyy. Monimuotoisissa perhetilanteissa lapsiperheellistyminen voi tapahtua monissa tilanteissa toisin kuin yleensä oletetaan. Perhevapaamallia onkin syytä tarkastella adoptiovanhempien odotusvapaan osalta uudelleen.

Odotusvapaa ei olisi kansantaloudellisesti suuri menolisäys, se koskisi noin sataa perhettä vuosittain verrattuna noin 45 000 perheeseen syntyvään lapseen. Yksittäiselle perheelle se olisi kuitenkin tärkeä taloudellinen tuki ja asettaisi adoptioperheet yhdenvertaiseen asemaan muiden perheiden kanssa, kuten perhevapaauudistuksen tarkoitus oli.

Jenny Nyman Ahokas

toiminnanjohtaja

Adoptioperheet ry

Anna Moring

johtava asiantuntija

Monimuotoiset perheet -verkosto

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide