Kun helmikuussa sain käsiini ruotsalaisen Bengt Jangfeldtin teoksen Immanuel Nobel ja hänen poikansa tsaarien Venäjällä (suom. Ulla Lempinen ja Pekka Tuomisto), ensimmäinen ajatus oli se, että tällaisia kirjoja ei enää tehdä: kymmeniä ellei satoja kuvia, tuhdilla kiiltopaperilla, viimeisen päälle hienosti painettuna, liki 500 oivasti taitettua sivua. Ja mikä tärkeintä: ei mistään päiväperhon kepeästä aiheesta.
Tämä perinpohjainen esitys siitä, miten Nobel-suku loihti mammonansa, on kuin kappale kirjankustannustoiminnan kadonneelta kulta-ajalta, jolloin digitalisaatiosta ja äänestä ei tiedetty mitään.
Tarkemmin sanoen: ei vielä ihan kokonaan kadonneelta – syystä, joka käy ilmi Siltalan julkaiseman opuksen nimiösivulta: ”Kustantaja kiittää lämpimästi Östkontoretia, Norte Capitalia ja Hans Källeniusta teoksen suomenkielisen laitoksen mahdollistamisesta.”
Kuten eräs kustannusalan konkari sanoo, laadukkaan kaunokirjallisuuden parissa tehdään edelleen iloisesti tappiota, mutta tietoteosten puolella jokaisen julkaisun rahoitusta pitää tuumia erikseen. Sillä painosten ollessa 500 kappaleen luokkaa ja menekin todennäköisesti vielä pienempi on selvää, että kulut jäävät helposti kattamatta.
Siksi tarvitaan rahoitusta ulkoa. Jatkossa aina vain enemmän, sillä Jangfeldtin uutuuden kaltaiset teokset eivät taivu äänikirjaformaattiin.
Kärjistäen voi väittää, että painettu tietokirja tekee paluuta pari vuosisataa taaksepäin, mesenaattien aikaan.
”Tietoteosten julkaisuun tarvitaan yhä enemmän ulkopuolista rahoitusta.
Siirtymään kuuluu se, että mittaa saa olla korkeintaan 400 sivua. Tarinavetoisten romaanien puolella muhkeampi määrä saattaa toimia jopa houkuttimena. Tiedon puolella järkäleet sen sijaan suorastaan pelottavat kustantajia, koska kokemus on osoittanut, että ne kavahduttavat ostajia.
Takavuosien kaksi- tai jopa kolmiosaiset elämäkerrat ovat nyt sula mahdottomuus. Saati sitten käsittämättömät kahdeksan osaa, jotka Juhani Suomi vyörytti Urho Kekkosesta vuosina 1986–2000.
Vaan annas olla, ihmeitä tapahtuu yhä, vieläpä ilman ulkopuolista rahoitusta. Siis silkasta rakkaudesta lajiin ynnä toiveesta, että lempi tarttuisi muihinkin. Into-kustannus on juuri työntänyt markkinoille runoilija Mirkka Rekolan elämäkerran ensimmäisen osan. Jonimatti Joutsijärven on määrä saada toinen osa valmiiksi vuoden kuluttua.
Kirjoittaja on HS:n kirjallisuustoimittaja.