Lukašenkan väistyminen voisi olla iso käänne

Ilta-Sanomat analysoi entisten neuvostotasavaltojen suhdetta Venäjään.

”Venäjän käynnistämä brutaali tuhoamis- ja alistamissota Ukrainassa on Moskovan vallannäyttöä myös muita entisiä neuvostotasavaltoja kohtaan, vaikka juhlapuheissa ollaan vielä ystäviä.”

”Esimerkiksi Kazakstan on joutunut valmistautumaan jo kauhukuvaan, jonka mukaan Vladimir Putin saattaisi yrittää seuraavaksi ’historiallisten venäläisten maiden’ liittämistä Venäjään Kazakstanin pohjoisosista.”

”Ukrainan sotaa seuratessa unohtuu helposti se, että Putinin sodassa on kyse entisen Neuvostoliiton epätoivoisista elvytysyrityksistä.”

”Jos Putin onnistuisi aikeissaan, ruotuun ei pantaisi pelkästään Ukrainaa, vaan Venäjä vahvistaisi valtaansa koko entisen Neuvostoliiton alueella – Natoon jo päässeitä Baltian maita lukuun ottamatta.”

”Valko-Venäjän presidentin Aljaksandr Lukašenkan sairastuminen, työkyvyttömyys tai jopa äkkikuolema ovat juuri nyt kuuma puheenaihe ja tunnelman sähköistäjä kaikissa Ivy-maissa. Lukašenkan väistyminen voisi olla jopa se kuuluisa ’musta joutsen’ – eli käänne, jonka tuloon ei ole osattu varautua, mutta joka muuttaa tapahtumien kulun täysin.”

”Putin voi kuvitella, että oikukkaana pidetyn Lukašenkan poistuminen olisi hänen itsensä kannalta edullista ja Venäjä saisi Ukrainan kuristusotteeseensa pohjoisen rintaman kautta. Itsevaltaiset järjestelmät ovat kuitenkin sellaisia, että kun paine kasvaa riittävän suureksi, ne saattavat romahtaa pienestäkin murtumasta.”

”Parhaimmassa tapauksessa lopputulos olisi se, että Valko-Venäjän kansa vapautuisi Moskovan vallasta yhdessä Ukrainan kanssa, Georgia ja Moldova saisivat takaisin itselleen Venäjän miehittämät alueet, Armenia ja Azerbaidžan saisivat ratkaistua Vuoristo-Karabahin kiistan ilman Venäjän taustajuonittelua ja jopa Keski-Aasian tasavalloissa käynnistyisi uudistusprosessi.”

”Saatamme seurata juuri Neuvostoliiton viimeisiä kuolinkorahduksia.”

Savon Sanomat arvioi, että Venäjän ote alusmaistaan näyttää lipsuvan.

”Järjetön hyökkäys Ukrainaan paljasti, että Venäjän idea oli liittää Ivy-maat vuoron perään eräänlaiseen uuteen Neuvostoliittoon.”

”Jos itsevaltainen Lukašenka väistyisi nyt Valko-Venäjän johdosta, seuraukset olisivat arvaamattomia.”

”Pieniin merkkeihin Venäjän otteen lipsumisesta kuuluu äskettäinen voitonpäivän juhlinta, jonka yhteydessä Ivy-maiden johtajista vain Tadžikistanin presidentti Emomalii Rahmon oli ripustanut putinismin symbolin mustaoranssin Yrjön nauhan rintapieleensä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide