Taloyhtiön pakollisten remonttikulujen maksamiseen voi saada tukea Kelalta

Toimeentulotuesta voi saada apua siihen rahoitusvastikkeen osaan, jolla maksetaan yhtiölainan korkomenoja.

Putkiremonttien kustannukset voivat olla hyvin suuret.

Tiina Arlin kirjoitti (HS Mielipide 17.5.) olevansa huolissaan siitä, että yleinen asumistuki ja toimeentulotuki eivät tarpeeksi hyvin suojaa pienituloisia omistusasunnossa asuvia ihmisiä pakollisten remonttien aiheuttamilta menoilta.

Esimerkkinä Arlin käyttää putkiremonttia, jonka kustannukset voivat olla varsin suuret. On ymmärrettävästi hyvin ikävä tilanne, jos heikossa taloudellisessa tilanteessa oleva ihminen joutuu myymään asuntonsa pakollisen remontin vuoksi alhaiseen hintaan. Toisin kuin Arlin esitti, myös Kelalta voi saada tukea kuluihin.

Arlin on oikeassa siinä, että perustoimeentulotukea ei voi saada siihen osaan rahoitusvastiketta, joka käytetään yhtiölainan lyhentämiseen. Toimeentulotuesta voi kuitenkin saada apua siihen rahoitusvastikkeen osaan, jolla maksetaan yhtiölainan korkomenoja.

Yleisessä asumistuessa voidaan puolestaan ottaa huomioon myös se osa rahoitusvastikkeesta, jolla maksetaan pois yhtiölainaa. Toki asumistuki kattaa aina vain osan asumisen kuluista, eikä rahoitusvastikettakaan voida yleensä huomioida kokonaan, sillä lainsäädännössä on tarkoituksella rajoitettu huomioon otettavien vastikkeiden ja muiden asumismenojen määrää. Nämä rahoitusvastikkeisiin liittyvät rajaukset perustuvat lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön. Muutokset vaatisivat siis myös poliittisia päätöksiä.

Mira Halme

Rita Lääkkölä

juristeja, Kela

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide