Hallitusneuvottelujen vauhdittamana mediassa on käyty viime viikkoina vilkasta keskustelua suomalaisten fyysisen aktiivisuuden ja kestävyyskunnon heikosta tilasta. Keskiössä ovat huoli suomalaisten jaksamisesta koulu- ja työelämässä ja erilaisten terveysvaikutusten mukanaan tuomat korkeat yhteiskunnalliset kustannukset.
Toisaalta on keskusteltu aktiivisen liikenteen eli jalankulun ja pyöräliikenteen edistämisestä. Tässä keskustelussa siirtyminen henkilöautoilusta jalankulkuun ja pyöräilyyn esimerkiksi kattavien pyöräilyväylien ja ulkoiluun houkuttelevan kaupunkirakenteen avulla nähdään ensisijaisesti keinona hillitä kasvihuonekaasupäästöjä.
Liian harvoin nämä kaksi tärkeää teemaa ovat osuneet samaan keskusteluun, vaikka aktiivinen liikenne olisi oiva tapa lisätä myös liikuntaa. Jalankulku ja pyöräliikenne edistävät samaan aikaan terveyttä, kestävyyttä sekä sosiaalista yhdenvertaisuutta. Liikunnan määrä jää väistämättä vähäiseksi, jos kaikki päivittäiset matkat tehdään ja liikkumaankin mennään auton kyydissä.
Aktiivisen liikenteen ja muun fyysisen aktiivisuuden samanaikainen ja toisiaan täydentävä edistäminen on tarpeen, mutta se vaatii toimenpiteitä sekä valtakunnallisesti että kuntatasolla. Toimien suunnittelua ja toteutusta koordinoimaan tarvitaan kuntiin tai alueellisesti vastuutaho, joka tuo liikenne- ja ympäristösuunnittelun, terveyden edistämisen, liikunnan ja vapaa-ajan palvelut sekä opetustoimen yhteen. Toiminnalle tarvitaan lisäksi pitkäjänteinen rahoitus, mahdollisuus kokeiluhankkeisiin sekä systemaattinen seuranta- ja arviointijärjestelmä.
Toivomme tulevan hallituksen ymmärtävän aktiivisen liikenteen ja liikunnan samanaikaisen edistämisen tärkeyden ja mahdollisuudet.
Anu Tuominen
Henna Sundqvist
Esko Lehtonen
Teknologian tutkimuskeskus VTT oy
Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman Style-hankkeen tutkijoita
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.