Auton käytölle keskustassa on monta hyvää syytä

Toivon, että keskustan elinvoima tarkoittaa myös keskustan asuttavuutta.

Moni käyttää autoa keskustassakin.

Toimivaa Helsinkiä ei voi kehittää, jos näkee yksityisautoilussa vain itsekkään työmatka-ajon eikä hahmota auton käytön moninaisuutta tai käyttäjien monia rooleja.

Eila Kaarresalo-Kasari perusteli (HS Mielipide 20.5.) hyvin, miksi auton käyttö on joskus välttämätöntä Helsingin keskustassakin. Hän puolusti lähinnä ikäihmisiä, mutta eivät liikuntavaivat koettele vain iäkkäitä.

Olen itsekin innokas kävelijä ja julkisen liikenteen käyttäjä, mutta nyt eläkkeellä saanut monesti autollani kyyditä lonkka- tai polvileikkausta odottavia Helsingin keskustassa. Pahinta on ollut etsiä tietöiden keskellä tasaista reittiä selkäleikkausta odottavalle kivuliaalle matkustajalle. Ja mihinkäs istutat saatettavan potilaan terveysaseman edessä siksi aikaa, kun etsit parkkipaikkaa?

Taksi voisi olla monilla lyhyillä matkoilla kätevä, mutta taksimarkkinan sekavuus saa monen vierastamaan sen käyttöä. Ja pitäähän sitä liikuntaesteisten päästä kulkemaan myös vähän kauemmas.

Auto on päivittäin tarpeen myös kaikille sähkö- ja putkiasentajille, maalareille ja muille remppaajille, joiden työvälineet painavat. Jatkuvaa korjattavaahan keskustan vanhoissa kiinteistöissä riittää. Sujuva liikenne ja pysäköintipaikan löytyminen auttaisivat myös kaikkia kotihoidon, kotisairaanhoidon ja muiden palveluiden kiireisiä ammattilaisia, jotka kiitävät päivän mittaan asiakkaan luota toiselle.

Kun nyt kuumenneessa keskustelussa käytetään sanaa yksityisautoilu, näetkö vielä silmissäsi vain huviajelun tai itsekkään työmatka-autoilun? Silloin on hyvä muistaa, että Helsingin kaupunkistrategiassa 2021–2025 julistetaan muun muassa seuraavaa: ”Keskustan elinvoimaprojektiin kuuluu olennaisesti liikennejärjestelyiden kehittäminen keskustan elinvoiman kasvua tukevaksi. Selvitämme aina kaupungin keskustan saavutettavuuteen vaikuttavien liikennehankkeiden kokonaisvaikutuksen. – – Samalla huolehditaan huolto- ja jakeluliikenteen sujuvuudesta ydinkeskustassa. Jatkamme katu- ja kaivutöiden haittojen minimoimiseen tähtäävää hanketta.”

Toivon, että strategiassa mainittu keskustan elinvoima tarkoittaa myös keskustan asuttavuutta. Viime aikojen keskusteluissa, päätöksenteossa ja toiminnassa strategia näyttää unohtuneen.

Leena Paananen

Katajanokka, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide