Ratikoiden numeroinnilla tehdään ero busseihin

Ratikoiden numeroinnissa pyritään ymmärrettävyyteen.

Raide-Jokerin koeajoissa ylitettiin ensimmäisen kerran Espoon raja 1. helmikuuta 2023.

Henri Miettinen kirjoitti (HS Mielipide 19.5.) raitiolinjojen tulevaisuuden numeroinnista. Eri linjojen numeroimisessa ei ole yhtä mahdollista – tai edes oikeaa – vastausta. Pyrimme Helsingin seudun liikenteessä (HSL) rakentamaan Helsingin seudun linjanumerointiin parhaan mahdollisen ratkaisun, joka myös kestäisi aikaa.

Päätös numeroida Raide-Jokeri-hankkeessa rakennettu yhteys linjaksi 15 perustuu logiikkaan, jossa uudet pika- ja kaupunkiratikat tulevat osaksi samaa jatkumoa jo olemassa olevien raitiolinjojen kanssa. Näin olisimme 2030-luvulla tilanteessa, jossa raitiolinjoja kulkee tunnuksilla 1–19 ja bussilinjoja näitä suuremmilla numeroilla. Uudet pikaratikat saavat tällä logiikalla linjanumeronsa toiselta kymmenluvulta, mutta niin saavat myös uudet kaupunkiraitiolinjat, jollainen tulevaisuudessa kulkee esimerkiksi Kalasatamassa.

Tarkoituksenamme on siis nimenomaan korostaa ajatusta, jossa numeroinnilla ei tehdä eroa kaupunkiratikoiden ja pikaratikoiden välille. Sen sijaan valitulla numeroinnilla syntyy ero ratikoiden ja bussien välille. Hieman vastaavanlainen linjanumerojärjestelmä on käytössä esimerkiksi Göteborgissa.

Toisena vaihtoehtona pohdimme Miettisen esittämää uusien pikaratikkalinjojen numerointia nykyisten runkobussilinjojen tapaan. Vaikka tämäkin vaihtoehto olisi ollut mahdollinen, haluamme linjanumerolla tuoda osaltaan esiin sen, että olemme luomassa jotain aivan uutta, bussista poikkeavaa liikkumismuotoa.

Olemme samaa mieltä siitä, että joukkoliikenteessä on syytä välttää turhia muutoksia. Siksi teimmekin päätöksen uusien ratikkalinjojen numeroinnista ennen kuin liikenne on alkanut ja niin, että muutoksia ei tarvitsisi tulevaisuudessa tehdä. On totta, että linja 550 on vakiintunut nimitys – mutta meidän arviomme mukaan ensisijaisesti bussilinjalle.

Uskomme joka tapauksessa, että uusi pikaratikka houkuttelee matkustajia runsaasti sen käyttämästä linjanumerosta huolimatta.

Johanna Wallin

liikenne-tulosalueen johtaja

Helsingin seudun liikenne

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide