”Matkakeskuksen on tarkoitus toimia uutena yhteisterminaaliksi rakennettuna kokonaisuutena, joka tarjoaa korkeatasoisen matkustusympäristön.”
Suunnitelma kuulostaa tosi hyvältä, sillä Turun linja-autoasema ja rautatieasema ovat 800 metrin päässä toisistaan. Harmi vain, että tämä Turun kaupungin asiakirja on vuodelta 2004.
Matkakeskuksen suunnitelma on edennyt turkulaisittain ripeästi, sillä nyt hankkeelle haetaan projektipäällikköä. Yhteisterminaalin luvataan valmistuvan vuonna 2029.
Liikenneministeriö kannusti 1990-luvun puolivälissä matkakeskusten rakentamishankkeita, sillä tällaiset joukkoliikenteen solmupisteet olivat kustannustehokkaita. Ensimmäinen matkakeskus valmistui Seinäjoelle vuonna 2000. Sen jälkeen maahan on rakennettu parisenkymmentä matkakeskusta. Mutta ei Turkuun.
Matkakeskuksen mahdollistava kaava saatiin valmiiksi vuonna 2009, ja matkakeskuksen rakentamiskustannuksiksi arvioitiin noin 115 miljoonaa euroa.
Hinta-arvio on 19 vuoden takaa, ja turkulaisten rakennushankkeiden kustannukset tuppaavat paisumaan. Ratapiha-alueen ylittävän Logomon sillan kustannukset nelinkertaistuivat, joten esimerkiksi puolen miljardin euron matkakeskus ei yllättäisi.
Matkakeskuksella on nyt oikeasti kiire, sillä se linkittyy kahteen suureen rakennushankkeeseen. Raitiotien viimeisin yleissuunnitelma valmistui alkukuusta. Sen valmistuminen myöhästyi sopivasti puolisen vuotta, joten vasta seuraava valtuusto – mahdollisesti nykyistä ratikkamyönteisempi – pääsee tekemään varsinaisen investointipäätöksen.
Ratikka ei kulje alkuvaiheessa matkakeskuksen kautta, joten ajatus yhteisterminaalista on jo tässä vaiheessa tynkä.
Supercell-miljonäärit ja Saku Koivu suunnittelevat Turun Ratapihan alueelle 400 miljoonan euron elämyskeskusta, jonka keskiössä on sadan miljoonan jättiareena. Areena valmistunee ennen matkakeskusta, joten joukkoliikenneyhteyksien olisi hyvä olla kunnossa. Helsingin-junien päätepysäkki siirtyy Kupittaalta takaisin keskustaan ensi vuoden lopussa.
”Suunnitelma on edennyt turkulaisittain ripeästi.
Väylävirasto kertoi viime viikolla, että Logomon silta toimii väliaikaisena asemarakennuksena matkakeskuksen valmistumiseen asti. Kaupungin johto syytti Väylävirastoa sooloilusta, vaikka myös kaupungin edustajat ovat puhuneet sillasta rautatieasemana.
Onneksi silta on vain väliaikainen ratkaisu. Kaupunki tiedotti eilen keskiviikkona, että sillan kupeeseen nousee yksityisellä rahalla parkkihalli, jonka pohjakerros varataan asemapalveluille.
Kirjoittaja on HS Turun toimittaja.