Hallitusneuvotteluissa keskustellaan esityksestä lukukausimaksujen muuttamisesta täyskatteelliseksi EU:n ulkopuolelta tuleville opiskelijoille (HS 19.5.). Muutos voisi opetus- ja kulttuuriministeriön tekemän arvion mukaan vähentää EU:n ulkopuolisista maista tulevien opiskelijoiden määrää jopa 43 prosentilla. Opiskelijoille muutos merkitsisi kohtuutonta hintojen korotusta.
Esitys on räikeässä ristiriidassa Suomen itse asettaman tavoitteen kanssa, jonka mukaan kansainvälisten opiskelijoiden määrä tullaan kolminkertaistamaan ja heidän Suomeen työllistymisen aste nostamaan 75 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Maksujen nostaminen jättäisi Suomen houkuttelevuudessaan kauas muiden Pohjoismaiden taakse, puhumattakaan vertailusta Saksaan ja Ranskaan, joissa julkisten yliopistojen maksut jäävät alle tuhanteen euroon vuodessa.
Kansainvälisten tutkintojen poistaminen yliopistojen rahoitusmallista johtaisi siihen, että yliopistoilta katoaisi kannustin panostaa kansainvälisten opiskelijoiden rekrytointiin, kouluttamiseen ja integrointiin. Suunnan pitäisi olla päinvastainen: kansainvälisten osaajien koulutukseen ja integroimiseen pitäisi varata sen verran resursseja, että Suomi voisi varmistaa heidän mahdollisuutensa päästä täysivaltaiseksi osaksi työmarkkinoita ja yhteiskuntaa.
Suuret maksut ja kustannukset opiskelijoille vaikeuttavat jo nyt merkittävästi kansainvälisten opiskelijoiden integroitumista Suomeen. Taloudellisten paineiden vuoksi kansainväliset opiskelijat joutuvat käyttämään huomattavasti isomman osan ajastaan taloudellisen toimeentulonsa turvaamiseen, mikä heikentää mahdollisuutta verkostoitua, oppia kotimaisia kieliä ja panostaa opintoihin. Tämän seurauksena opiskelijat voivat huonosti, eivät onnistu työllistymään omalle alalle eivätkä jää Suomeen. Suomella ei ole varaa tähän.
Yuri Birjulin
kansainvälisten asioiden ja EU-edunvalvonnan asiantuntija
Antti Regelin
hallituksen jäsen
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL)
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.