Onnellinen opettaja on koko Suomen etu

Työstä saatava onnellisuus sekä merkityksellisyyden löytäminen elämään tukevat jaksamista työelämässä.

Koulujen kevätlukukausi lähenee loppuaan.

Aiemmin keväällä julkaistiin tutkimus, jonka pohjalta tutkijat olivat huolissaan opettajaksi opiskelevien profiileista, joissa korostuvat itsekeskeiset elämänpäämäärät. Opiskelijat kokevat saavansa työn kautta onnellisuutta ja merkityksellisyyttä elämään. Lisäksi opiskelijat kokevat saavansa työn kautta elinkeinon, jonka avulla he voivat saavuttaa omat päämääränsä.

Opettajan itsekeskeinen elämänpäämääräprofiili ei ole este laadukkaalle opettamiselle. Työstä saatava onnellisuus sekä merkityksellisyyden löytäminen elämään tukevat jaksamista työelämässä. Onnellisuuden löytäminen työn avulla on mahtava asia ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Opettajat eivät mielestäni eroa tässä muiden alojen työntekijöihin nähden. Hyvinvoiva opettaja on koko Suomen etu.

Pelko opettajan oman onnellisuuden tavoittelusta työn kustannuksella on turhaa. Opettajan työ on osin kutsumusammatti. Pitkät lomat tai elinkeinon saaminen eivät ole riittävä motivaattori kasvattamaan 25:tä lasta yhteiskuntaan sopiviksi, jos työstä ei tykkää ollenkaan.

Santeri Suutari

luokanopettajaopiskelija, Jyväskylä

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide