Olemme motissa Helsingissä

Helsingin katukokeilut ohittavat demokraattisen päätösprosessin.

Katu- ja rakennustöitä Pohjoisesplanadilla Helsingissä 24. toukokuuta.

Eteläisen kantakaupungin alueen asukkaat ovat huomanneet Helsingin kaupunkiympäristön toimialan kokeilujen laajentuvan nastarengas- ja kesäkaduista kattamaan Esplanadin ja sen lähiympäristöjä. Olemme motissa niin laajentuneiden kesäkatukokeilujen työmaiden kuin alueen lukuisten muiden työmaidenkin piirittäessä meidät.

Kokeilujen varjolla on ryhdytty ohittamaan kaikki vahvistetut päätöksentekomenettelyt ja niiden vaatimat vaikuttavuusarvioinnit, selvitykset sekä asukkaiden ja alueen yritysten kuulemiset. Kokeilun nimissä kaupunkiympäristön toimiala on mielivaltaisesti päättänyt tarvittavien selvitysten laajuudesta ja tulosten tulkinnasta sekä laadusta, kokeilun onnistumisen mittareiden mukautuessa ideologian mukaisesti tarpeen vaatiessa. Kokeilun laajuudella, kestolla tai sen vaikuttavuudella alueen asukkaiden ja yritysten toimintaan ei ole merkitystä.

Meidän asukkaiden kuten myös kaupungissa työskentelevien ja yritystoimintaa harjoittavien perusoikeuksiin kuuluu mahdollisuus hakea oikaisua tehtyihin päätöksiin ja saattaa ne viime kädessä hallinto-oikeuden ratkaistaviksi.

Sari Salmi

Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide