Muistot    |   Muistot

Suvi Pahlman

Proviisori Suvi Pahlman kuoli odottamatta sairauskohtaukseen kotonaan Hämeenlinnassa 6. huhtikuuta 2005. Hän oli 50-vuotias, syntynyt 3. helmikuuta 1955 Hämeenlinnassa. Suvi Pahlman valmistui proviisoriksi 1980. Hän on tehnyt pitkän ja ansiokkaan uran farmasian alalla.

Tilaajille
Proviisori Suvi Pahlman s. 03.02.1955 k. 06.04.2005

Proviisori Suvi Pahlman kuoli odottamatta sairauskohtaukseen kotonaan Hämeenlinnassa 6. huhtikuuta 2005. Hän oli 50-vuotias, syntynyt 3. helmikuuta 1955 Hämeenlinnassa.

Suvi Pahlman valmistui proviisoriksi 1980. Hän on tehnyt pitkän ja ansiokkaan uran farmasian alalla. Valmistuttuaan hän työskenteli Lammin apteekissa. Viimeiset 22 vuotta hänen työpaikkanaan oli Hämeenlinnan II Raatihuoneen apteekki.

Suvi Pahlman toimi myös farmasian alan tutkijana ja kehittäjänä. Hän oli kiinnostunut apteekin itsehoitoa tukevien palvelujen tarkemmasta selvittämisestä. Ensimmäisen tutkimuksen esimerkkioireeksi valittiin flunssayskän hoito. Tulokset osoittivat, että 80 prosenttia flunssayskäpotilaista valitsee limaa irrottavan yskänlääkkeen, josta ei ole hyötyä flunssapotilaan ärsyttävässä yskässä. Neuvonnan ja muiden apteekkipalvelujen kehittämiseksi testattiin erilaisia toimintamalleja. Havaittiin, että kokonaisvaltainen riippumattoman tiedon välittäminen on tehokkain tapa ohjata ihmisten käyttäytymistä valtakunnallisten Käypä hoitosuositusten mukaiseksi.

Suvi Pahlman oivalsi apteekin laajojen kontaktien tarjoaman mahdollisuuden edistää ihmisten terveyttä välittämällä riippumatonta tietoa.

Suvi Pahlman oli kiinnostunut kansainvälisestä yhteistyöstä. Hän osallistui alan kansainvälisiin kongresseihin ja esitti siellä tutkimustuloksiaan. Häneltä jäi kesken Virossa sijaitsevien apteekkien henkilökuntien kouluttaminen.

Ystävänä ja työtoverina Suvi Pahlman oli pidetty. Vapaa-aikanaan hän rentoutui läheistensä kanssa Lepaan kesäasunnossa.

 

Merja Aaltonen
Kirjoittaja on Suvi Pahlmanin ystävä ja tutkimusryhmän jäsen.