Muistot    |   Muistot

Alexis Weissenberg

Bulgarialaissyntyinen, karismaattinen pianovirtuoosi Alexis Weissenberg kuoli viime sunnuntaina 8. tammikuuta 2012 Luganossa Sveitsissä. Parkinsonin tautia pitkään sairastanut Weissenberg oli kuollessaan 82-vuotias. Hän oli syntynyt Sofiassa 26. heinäkuuta 1929.

Tilaajille
pianisti Alexis Weissenberg s. 26.07.1929 k. 08.01.2012

Bulgarialaissyntyinen, karismaattinen pianovirtuoosi Alexis Weissenberg kuoli viime sunnuntaina 8. tammikuuta 2012 Luganossa Sveitsissä. Parkinsonin tautia pitkään sairastanut Weissenberg oli kuollessaan 82-vuotias. Hän oli syntynyt Sofiassa 26. heinäkuuta 1929.

Weissenberg soitti romantikkojen, Schumannin, Chopinin ja Rahmaninovin musiikkia rationaalisen viileästi ja samalla häikäisevän taiturillisesti. Jotkut kriitikot pitivät hänen tyyliään sieluttomana tehokkuutena, toiset lumoutuivat hänen tekniikkansa virheettömyydestä.

Weissenbergin soitossa kuultiin sekä tulista ja myrskyisää draamaa että kylmää aggressiivisuutta. Hän vastasi hyökkäävästi kriitikoilleen, puolusti epäemotionaalista lavakäyttäytymistään ja vertasi itseään kirurgiin.

Weissenberg, lempinimeltään Sigi, alkoi soittaa pianoa kolmevuotiaana äitinsä johdolla. kahdeksanvuotiaana hän esiintyi jo julkisesti.

Kun Bulgaria liittoutui maailmansodassa 1941 natsi-Saksan kanssa, Sigi ja hänen äitinsä yrittivät paeta väärennettyjen paperien turvaan Turkkiin, koska olivat juutalaisina kuolemanvaarassa. He jäivät kuitenkin kiinni ja olivat monta kuukautta rajan lähellä sijaitsevassa keskitysleirissä.

Weissenberg onnistui saamaan myötämieliseltä saksalaisupseerilta harmonikan, jolla soitti upseerin rakastamaa Schubertin musiikkia. Upseeri auttoi äitiä ja poikaa pakenemaan Turkkiin.

Istanbulista matka jatkui Jerusalemiin, jonka konservatoriossa Weissenberg opiskeli. Hän konsertoi Palestiinan sinfoniaorkesterin ja muiden orkesterien kanssa. Sodan loputtua Weissenberg lähti opiskelemaan New Yorkin Juilliard Schooliin.

Vuonna 1948 Weissenberg debytoi New Yorkissa soittamalla Chopinin e-molli-pianokonserton George Szellin johtamien New Yorkin filharmonikkojen kanssa.

1950-luvun puolivälissä Weissenberg muutti Ranskaan, jonka kansalainen hänestä tuli.

Vuodet 1957-1966 hän oli poissa konserttilavoilta. Esiintymistarjoukset olivat alkaneet vähetä ja kritiikki kävi yhä purevammaksi.

Weissenberg oli sitä mieltä, että hän oli edennyt liian nopeasti ja soittanut liian paljon liian varhain. Hän keskittyi opiskeluun ja toimi myös opettajana.

Weissenbergin paluu oli menestyksekäs. Herbert von Karajan ylisti häntä yhdeksi ajan parhaista pianisteista. Kuuluisat kapellimestarit halusivat hänet huippuorkesteriensa solistiksi.

Weissenberg sävelsi pianomusiikkia ja kaksi musikaalia. Hän konsertoi Helsingissä vuosina 1980, 1985 ja 1990.

Hannu-Ilari Lampila