kauppaneuvos Alpo Neuvonen s. 16.06.1927 k. 03.05.2013
Kauppaneuvos Alpo Neuvonen kuoli vakavaan sairauteen 3. toukokuuta 2013 Helsingissä. Hän oli syntynyt Parikkalassa 16. kesäkuuta 1927 ja oli kuollessaan 85-vuotias. Vähittäiskauppiaan poikana Alpo Neuvosta tarvittiin kotikaupassa moninaisiin töihin, mikä antoi suuntaa nuoren miehen tulevaisuuden uralle. Neuvonen ei ikänsä takia joutunut sotaan, mutta hän osallistui vapaaehtoisena ilmavalvontatehtäviin. Neuvonen kirjoitti ylioppilaaksi Parikkalan yhteiskoulusta vuonna 1947. Varusmiespalveluksen jälkeen alkoivat opinnot Helsingin kauppakorkeakoulussa. Ekonomiksi hän valmistui 1952. Hän avioitui samana vuonna helsinkiläisen Terttu Vaiston kanssa. Neuvonen työskenteli uransa alkuvuodet Keskon Helsingin konttorissa. Hänen kykynsä huomattiin varsin pian, ja hän sai nopeasti vastuulleen yhä vaativampia tehtäviä. Hänet nimitettiin 1950-luvun puolivälissä konttorinjohtajan apulaiseksi, jonka tehtävät painottuivat menekinedistämiseen eli nykykielellä sanottuna markkinointiin. Neuvonen nimitettiin vuonna 1959 neuvontaosastolle hoitamaan liikepaikka-asioita valintamyymäläkehityksen alkuvaiheessa. Jo runsaan vuoden kuluttua hänet nimitettiin johtajaksi Elintarvikekonttoriin, joka oli perustettu palvelemaan Helsingin alueen elintarvikekauppiaita. Syksyllä 1967 Neuvonen nimitettiin Keskon suurimman kaupallisen ryhmän, elintarvikeryhmän, johtajaksi. Johtokunnan (sittemmin hallituksen) jäseneksi hänet kutsuttiin seuraavana vuonna. Neuvosen ura huipentui Keskon varapääjohtajan tehtävään, johon hänet nimitettiin vuonna 1983. Eläkkeelle hän jäi 1987. Alpo Neuvosen kausi Keskon johtotehtävissä oli kasvun aikaa. K-kaupan markkinaosuus kohosi parissa vuosikymmenessä melkein kaksinkertaiseksi. Hänen ominta aluettaan oli hankintasopimusten neuvotteleminen elintarviketeollisuuden kanssa. Samaan aikaan K-ryhmän sisäistä markkinointiyhteistyötä tiivistettiin ja jakeluketjua, varastointia ja kuljetusta tehostettiin. Alpo Neuvonen oli loistava esimies, joka jakoi alaisilleen vastuuta, mutta samalla oli kaiken aikaa hyvin perillä siitä, mitä organisaatiossa tapahtui. Hän oli myös erinomainen seuramies ja sanankäyttäjä, jonka sanomiset osuivat aina täsmälleen kohteisiinsa. Hän arvosti hyviä tapoja ja oli herrasmies kiireestä kantapäähän. Tiiviit yhteydet ja erinomaiset välit Kanadassa jo vuosia asuneisiin kahteen poikaansa sekä pojanpoikaan olivat Alpo Neuvosen eläkeläiselämän suola. Alpo Neuvoselle myönnettiin kauppaneuvoksen arvo vuonna 1979. Vaikka Neuvonen ei aikuisiällään koskaan enää varsinaisesti Etelä-Karjalaan palannutkaan, hän oli aina sydämessään "Parikkalan poikia". Matti Honkala Kirjoittaja on Alpo Neuvosen työtoveri ja Keskon pääjohtaja 1998-2005.