Muistot    |   Kuolleet

Anna-Leena Siikala

Anna-Leena Siikala 1943–2016

Tutkija Anna-Leena Siikala s. 01.01.1943 k. 27.02.2016

Akateemikko Anna-Leena Siikala (ent. Kuusi, o.s. Aarnisalo) kuoli 73-vuotiaana Espoossa Puolarmetsän sairaalassa 27. helmikuuta 2016. Hän oli syntynyt 1. tammikuuta 1943 Helsingissä.

Anna-Leena Siikala on helppo palauttaa näkömuistiin. Pieni, hento nainen selässään joka suuntaan pullottava jättikokoinen rinkka tarpoo Volgan sivujoen kylänraittia. Profiililtaan hän muistuttaa kiveen kuvattua Larin Paraskea, runonlaulajista suurinta.

Akateemikko Anna-Leena Siikalan tutkijan taival oli pitkä ja raskas, mutta palkitseva.

Hän oli – ja on – maailmalla tunnetuin suomalainen folkloristi, tundran tutkija, suurlähettiläämme suomalais-ugrilaisten kansojen katoavissa kylissä. Siikala etsi ja löysi uusia metodeja ja tapoja lähestyä myyttitutkimusta.

Hän oli rohkea paitsi tuntemattomien taipaleiden kulkijana myös tutkijana, jolle mikään ei ollut ennalta ratkaistua tai tabu.

Siikala oli kunniatohtori useissa kansainvälisissä yliopistoissa. Hän kulki suurten suomalaisten tutkimusmatkailijoiden jäljissä.

Suurimmat ansiot olivat mytologian tutkimuksessa, joka jatkoi Martti Haavion, Lauri Hongon ja Matti Kuusen tutkimusperinteitä yhdistäen ne metodiseen tiukkuuteen.

Siikala teki sen, mihin moni ei halunnut tai uskaltanut ryhtyä. Ja teki sen viimeisellä hetkellä.

Vanhat perinteet, elinkeinot, kielet ja rituaalit katoavat nopeammin kuin ylijumalat Inmar tai Toorum taivaasta ehtivät säätää.

Tuleva akateemikko matkasi vuosia yhä uudelleen suomalais-ugrilaisten kansojen asuinsijoille kootakseen tietoa suomalaisesta šamanismista, itämerensuomalaisten mytologiasta ja yhteisistä juuristamme.

Näin läheltä, miten hänet otettiin kylissä vastaan kuin pitkään kadoksissa ollut sisar, puettiin kansanpukuun, ripustettiin kaulalle korut ja tarjottiin lasi pontikkaa. ”Meidän professori.”

Venäjän periferiassa tai professori Jukka Siikalan kanssa Polynesian saarille tehtyjen matkojen hirmumyrskyjen katveessa hän keräsi tietoa yhä olevista perinteistä tai jo kuolleista šamaaneista. Anna-Leena Siikala oli itsekin vähän šamaani, jolla oli mumminsa kautta elävä yhteys savolaiseen suulliseen kansanperinteeseen – lähes Kalevalaan asti.

Vuonna 2012 ilmestyi Siikalan elämäntyöteos Itämerensuomalaisten mytologia. Se on avain kaikkeen, mikä kaipaa kansallista lähilukua, Kalevalan suhdetta muiden Itämeren kansojen perintöön, naiseen ja mieheen, lintuihin ja meriin, maailmanpuihin ja tähdistöihin.

Hänen myyttitutkimuksensa elävät, tulevat lähelle ja välittävät.

Nyt tutkija on matkalla jonnekin, jonka päämäärästä emme tiedä.

Mutta hänen työnsä elää lukemattomille kielille käännetyissä tutkimuksissa, uralilaisen mytologian moniosaisessa ensyklopediassa, kirjoissa, artikkeleissa ja suullisena perintönä.

Akateemikon arvon vuonna 2009 saanut Siikala ehti opettaa kolmen yliopiston folkloristiikan professorina tai tutkijana – pisimpään Helsingin yliopistossa – monta sukupolvea esikuvastaan innoittuneita tutkijoita.

Kirsikka Moring

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet