Muistot    |   Kuolleet

Arto Jokinen

Arto Jokinen 1964–2016

Tutkija Arto Jokinen s. 19.11.1964 k. 19.02.2016

MiestutkijaArto Jokinen kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen 19. helmikuuta 2016. Hän oli 51-vuotias, syntynyt 19. marraskuuta 1964 Järvenpäässä.

Jokinen valmistui Tampereen yliopistosta filosofian lisensiaatiksi 1999. Tutkintoon vaadittavat jatko-opinnot hän suoritti naistutkimuksesta. Naistutkimukseen, ja sen myötä miestutkimukseen, tutustuminen oli käänteentekevää hänen uralleen. Kysymykset sukupuolesta ja erityisesti mieheydestä ja maskuliinisuudesta eivät jättäneet häntä enää rauhaan.

Tutkijana Jokinen oli suomalaisen miestutkimuksen tärkeimpiä ellei tärkein vaikuttaja. Hänen lisensiaatintyöhönsä perustuva Panssaroitu maskuliinisuus – väkivaltaisen miehen representaatioita suomalaisessa kulttuurissa (2000) sekä hänen toimittamansa antologiat Mies ja muutos (1999) ja Yhdestä puusta (2003) pysyivät suomalaisen miestutkimuksen keskeisinä perusteoksina.

Miestutkija Jokinen oli laajalle yleisölle tuttu myös tiedotusvälineistä, joissa hän taajaan kommentoi miehiin ja tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä. Vuonna 2007 hän oli perustamassa Suomen Miestutkimuksen Seuraa, ja toimi sen puheenjohtajana vuodesta 2012. Jo vuonna 2002 hänelle oli myönnetty TANE:n Miehen työ -palkinto kriittisen miestutkimuksen edistämisestä.

Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa Jokinen työskenteli ensimmäistä kertaa 1999 edistämässä ja koordinoimassa miestutkimusta, ja jälleen vuodesta 2009 TANE:n Miesjaoston sihteerinä.

Kesällä 2015 Jokinen iloitsi siitä, että hän saattoi palata jatkamaan työn alla ollutta väitöskirjaansa. Hän itse piti tätä soturiuden ja mieheyden kulttuurisen kuvan suhteita käsittelevää työtä tärkeimpänä teoksenaan. Sitä tehdessään hän työsti myös omaa ristiriitaista suhdettaan sotaan ja väkivaltaan. Yhtäältä Jokinen oli vakaumuksellinen aseistakieltäytyjä, jolla oli musta vyö aikidossa, toisaalta hän tutki sotaa ja sotureita.

Samalla ristiriitaisuus oli Jokiselle myös tuttua, sillä hänen suhteensa omaan maskuliinisuuteensa oli sekin monisärmäinen: sen lisäksi, että hän tutki mieheyttä ja maskuliinisuutta akateemisesti, hän teki käytännön löytöretkiä naisellisuuteen ristiinpukeutumalla.

Jokisen luoma Mia Li Moon -hahmo esiintyi erilaisissa burleski-tapahtumissa, sittemmin myös Jeena and Her Sweethearts -yhtyeen kanssa. Jokinen pääsi toteuttamaan itselleen ominaista rohkeutta ja toimintatarmoa myös tamperelaisessa fetissi- ja BDSM-yhdistyksessä, jonka kukoistuksesta hän vastasi tapahtumien ja seminaaritilaisuuksien järjestäjänä.

Arto Jokinen oli avulias ja sydämellinen persoona, joka ei antanut terveydellisten huoliensa varjostaa läheistensä elämää. Äkillinen kuolema kesken väitöskirjan viimeistelyn olikin siksi ankara isku Jokisen läheisille ja ystäville.

Tuula Juvonen
Hannele Varsa

Kirjoittajat ovat Arto Jokisen ystäviä ja työtovereita.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?