Muistot    |   Kuolleet

Nikolaus Harnoncourt

Itävaltalainen kapellimestari Nikolaus Harnoncourt kuoli 5. maaliskuuta 2016. Hän oli syntynyt 6. joulukuuta 1929 Berliinissä ja oli kuollessaan 86-vuotias. Harnoncourt oli yksi 1900-luvun puolivälissä voimistuneen vanhan musiikin liikkeen keskeisiä hahmoja. Ikätoverinsa Gustav Leonhardtin (1928–2012) ohella hänestä tuli merkittävä esikuva myös seuraavalle vanhan musiikin spesialistien sukupolvelle.

Kapellimestari Nikolaus Harnoncourt s. 06.12.1929 k. 05.03.2016

Itävaltalainen kapellimestari Nikolaus Harnoncourt kuoli 5. maaliskuuta 2016. Hän oli syntynyt 6. joulukuuta 1929 Berliinissä ja oli kuollessaan 86-vuotias.

Harnoncourt oli yksi 1900-luvun puolivälissä voimistuneen vanhan musiikin liikkeen keskeisiä hahmoja. Ikätoverinsa Gustav Leonhardtin (1928–2012) ohella hänestä tuli merkittävä esikuva myös seuraavalle vanhan musiikin spesialistien sukupolvelle. Vanhan musiikin liikkeen ajatuksena on esittää menneiden aikakausien musiikkia kullekin aikakaudelle ominaisilla soittimilla, musiikin syntyhetkellä vaikuttaneesta esteettisestä ajattelusta ja esitystavoista tietoisena.

Harnoncourt aloitti uransa sellistinä Grazissa Itävallassa Paul Grümmerin oppilaana toisen maailmansodan jälkeen. Grazista hän siirtyi Wienin musiikkikorkeakouluun Emanuel Brabecin oppilaaksi. Vuodesta 1952 hän työskenteli sellistinä Wienin sinfoniaorkesterissa.

Harnoncourt kiinnostui vanhan musiikin esityskäytännöistä jo varhain. Vuonna 1949 hän oli perustamassa Wienin viola da gamba -kvartettia yhdessä Alice Hoffelnerin (s. 1930) kanssa. Harnoncourt ja Hoffelner menivät naimisiin vuonna 1953, samana vuonna, jolloin he perustivat Concentus Musicus Wien -barokkimusiikkiyhtyeen.

Concentus Musicus Wienin kanssa Harnoncourt teki uraauurtavaa työtä vanhan musiikin esittäjänä. Hän ravisteli vuosisatojen aikana kehittyneitä esityskonventioita ja pyrki palaamaan tulkinnoissaan kunkin teoksen sävellysajankohtaan niin hyvin kuin se kulloinkin tunnettiin.

Harnoncourt myös välitti löydöksiään eteenpäin: vuodesta 1972 hän opetti esityskäytäntöjä ja historiallisten soittimien tutkimusta Salzburgin Mozarteumissa.

Hänen tulkinnoissaan vanha musiikki soi tuoreena ja uutta löytävänä, ei museaalisena pönötyksenä tai romanttisen makeana. Hän levytti Purcellia, Telemannia ja varsinkin J. S. Bachia, jonka kirkkokantaateista hän ja Gustav Leonhardt tekivät vuosien 1971–90 välillä tärkeän kokonaislevytyksen.

Barokin ajan musiikki, eli 1600-luvun loppu- ja 1700-luvun alkupuolella sävelletty musiikki oli Harnoncourtin johtaman ohjelmiston peruskiveä, mutta myöhemmällä iällä hän johti yhä enemmän myös uudempaa ohjelmistoa.

Hän alkoi työskennellä moderneja instrumentteja käyttävien orkestereiden kanssa ja johti esimerkiksi Mozartia ja Beethovenia Euroopan kamariorkesterin ja Concertgebouw-orkesterin kanssa.

Myös Johannes Brahmsin sinfonioiden vuonna 1997 ilmestyneellä kokonaislevytyksellä Harnoncourt jatkoi musiikin lähilukua ja perinteen kyseenalaistamista, tällä kertaa 1800-luvun loppupuolen teoksissa Berliinin filharmonikoiden kanssa.

1990-luvulla hän osoitti muutenkin kiinnostusta romantiikan ajan musiikkiin ja eteni lopulta Alban Bergin ja George Gershwinin teosten myötä vielä 1900-luvulle.

5. joulukuuta 2015, 86-vuotispäivänsä aattona, Nikolaus Harnoncourt ilmoitti vetäytyvänsä konserttielämästä. Hän kuoli kotonaan Attersee-järven rannalla kolme kuukautta myöhemmin.

Samuli Tiikkaja

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?