Muistot    |   Kuolleet

Ulla Idänpään-Heikkilä

Ulla Idänpään-Heikkilä 1940–2016

Lääkäri Ulla Idänpään-Heikkilä s. 16.08.1940 k. 27.02.2016

Monipuolisen elämäntyön sairaalalääkärinä ja terveydenhuollon tutkijana tehnyt lääketieteen tohtori, kardiologi Ulla Idänpään-Heikkilä (e. Lehmola, s. Möttölä) kuoli 75-vuotiaana Helsingissä 27. helmikuuta 2016. Hän oli syntynyt Kokkolassa 16. elokuuta 1940.

Idänpään-Heikkilä kouluttautui kautta työuransa sekä kliinisen työn että hallinnon aloilla.

Taitavana kliinikkona hankkimansa kokemuksen pohjalta Idänpään-Heikkilä kiinnostui kansanterveyden edistämisestä, minkä kautta hän siirtyi laadunhallinnan erikoisasiantuntijaksi ja terveyspalveluiden tutkijaksi. Työn ohessa tehty väitöskirja valmistui eläkkeellä.

Ulla Marja Möttölä aloitti koulunsa Jyväskylässä. Perheen muutettua Helsinkiin hän tuli Käpylän yhteiskouluun, josta kirjoitti ylioppilaaksi 1958. Lääketieteen lisensiaatiksi hän valmistui Helsingin yliopistosta 1965 ja erikoistui sisätautilääkäriksi ja kardiologiksi.

Ensimmäisen avioliiton ja perheen perustamisen mukana alkoi sairaalatyö Rovaniemellä. Oulun yliopistollisessa sairaalassa hän oli kandidaattien opettajana. Pohjoisessa asumisen myötä Lapista tuli rakas kohde. Sieltä alkoi lasketteluharrastus, joka ulottui myös Euroopan rinteille.

Pääkaupunkiseudulle hän palasi 1977 uuteen Jorvin sairaalaan, jossa hän kehitti henkilöstöryhmien yhteistyötä ja potilaiden kokonaisvaltaista hoitoa sisätautiyksikön apulaisylilääkärinä ja ylilääkärinä. Sydänpotilaiden hoidon kulku akuutista vaiheesta kuntoutukseen oli uudistusten keskeisenä teemana.

Kansanterveystyön diplomin suorittaminen Göteborgin Pohjoismaisessa terveydenhoitokorkeakoulussa pohjusti seuraavaa vaihetta. Idänpään-Heikkilä siirtyi Suomen Terveystutkimuksen kautta Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskukseen (Stakes), jossa hän oli ylilääkärinä ja laatuyksikön päällikkönä 1999–2005 eläkkeelle siirtymiseensä asti.

Idänpään-Heikkilä oli keskeisesti kehittämässä terveydenhuoltoon soveltuvaa konsultointia ja käynnistämässä ulkoista laadunarviointia, joka ensimmäisenä toteutettiin Jorvissa. Hänen työnsä näkyi terveyspiiriajatuksen ja elämänkaarimallin käyttöönotossa samoin kuin sopimusohjausjärjestelmässä. Sen merkityksestä lääkärin työhön tuli myös väitöstutkimuksen aihe.

Puolisonsa professori Juhana Idänpään-Heikkilän (k. 2015) ulkomaankomennusten myötä Ulla Idänpään-Heikkilä toimi vierailevana tutkijana Yhdysvaltain terveysvirastossa Marylandissa ja vietti aikaansa Genevessä.

Klassinen musiikki oli Ulla Idänpään-Heikkilän rakkain vapaa-ajan harrastus. Se vei Helsingin musiikkielämään, Kuhmon kamarimusiikkijuhlille, Savonlinnan oopperajuhlille ja merkkitapahtumiin ulkomailla.

Kari Möttölä
Mats Brommels
Ulla Rytkönen

Kirjoittajat ovat Ulla Idänpään-Heikkilän veli ja kollegoja.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet