Muistot    |   Kuolleet

Antti Hyry

Kirjailija Antti Hyry kuoli lauantain vastaisena yönä 84-vuotiaana. Hän oli sairastanut syöpää jo kauan. Hyry syntyi Kuivaniemellä 20. lokakuuta 1931. Diplomi-insinööriksi hän valmistui 1958 ja samana vuonna ilmestyi hänen esikoisteoksensa, novellikokoelma Maantieltä hän lähti. Saman tien Hyry ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Aleksis Kiven palkinnon hän sai 1978.

Kirjailija Antti Hyry s. 20.10.1931 k. 04.06.2016

Kirjailija Antti Hyrykuoli lauantain vastaisena yönä 84-vuotiaana. Hän oli sairastanut syöpää jo kauan.

Hyry syntyi Kuivaniemellä 20. lokakuuta 1931. Diplomi-insinööriksi hän valmistui 1958 ja samana vuonna ilmestyi hänen esikoisteoksensa, novellikokoelma Maantieltä hän lähti. Saman tien Hyry ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Aleksis Kiven palkinnon hän sai 1978.

Hyryn romaani Uuni voitti Finlandia-palkinnon 2009. Se kuvaa perinteisen leivinuunin rakentamista, mutta samalla se pohtii ihmisen kohtaloa ajassa ja paikassa. Uunin rakentaja yrittää saada aikaan jotakin pysyvää katoavaisuuden keskelle.

Pohjoispohjalainen lestadiolainen kyläyhteisö perinteisine elämäntapoineen on Hyryn ja hänen novelliensa ja romaaniensa lähtökohta. Hyry eli perheineen Espoossa, mutta palasi Perämeren maisemiin yhä uudelleen sekä elämässään että romaaneissaan ja novelleissaan.

Perinteisten rakennusten, maisemien, uskon ja elämäntapojen säilyttäminen oli Hyryn toiminnan ja kirjailijantyön keskeisiä pyrkimyksiä. Hän kuului 1950-luvun suomalaisen kirjallisuuden modernisteihin Veijo Meren, Paavo Haavikon, Tuomas Anhavan ja Marja-Liisa Vartion rinnalle.

Hyryn novellit ja romaanit kuvaavat maailmaa selvin ja tarkoin lausein, selittämättä ja julistamatta. Lapsen tapa kokea elämää nousee arvoon romaanissa Kevättä ja syksyä (1958) ja kun ihminen menettää sen, hän tuntee ”ikävää, joka oli kuin ainoa ote elämään ja maailmaan”.

Havaintojen yksinkertaisuus ja olemassaolon kummallisuus kertautuu Hyryn koko tuotannossa. Huomiota herätti hänen novellinsa Junamatkan kuvaus (1962, samannimisessä novellikokoelmassa). Se rekisteröi makuuvaunussa matkustavan miehen pään sisäistä tilannetta pelkistetysti.

Omassa elementissään Hyry on juuri pohjoispohjalaisissa ympäristöissä. Hillanpoimintaan kesäisiin suomaisemiin hän palaa yhä uudestaan.

Hyry hallitsi tekniikan, sähkötyöt, auton remontit ynnä muut, mutta kaupunki ja nykyaikainen elämä vaikuttaa hänen kuvaamanaan pinnalliselta ja tasapainottomalta. Romaani Silta liikkuu (1975) kuvaa nuortamiestä, joka oppii elämään myös oudossa modernissa maailmassa.

Paluu entisten aikojen elämään on aiheena romaanissa Aitta (1999), jossa vanha aitta siirretään uuteen paikkaan. Uunissa Hyry laajentaa aihetta ja panee työn lomaan filosofisia kysymyksiä rakentamisen järkevyydestä ja ajan sekä olemassaolon luonteesta.

Keitä ja millaisia ovat ne ihmiset olleet, jotka aikaisemmin ovat näissä paikoissa liikkuneet, pohtii Uunin rakentaja. Katoavaan aikaan pitää rakentaa jotakin pysyvää.

Hyryn teoksia tarkastelee tältä kannalta myös Aarne Kinnusen tutkimus Horror vacui. Antti Hyryn proosasta, lyyrisestä ja dramaattisesta (2015).

Filosofiassaankin Hyry pyrkii asiallisuuteen, mutta luo samalla eleetöntä, tokaisevaa huumoria. Maailma on niin kummallinen, ettei kaikkea voi ottaa todesta.

”Tuntuu että ihmisiä on olemassa melkein vain yksi”, Hyry kirjoittaa, mutta toisaalta ”jokainen ihminen on jonkinlainen”.

Teostensa tulkitsemiseen Hyry suhtautui torjuvasti ja leikkisästi. Kerran hän tokaisi kirjallisuudentutkijoille:

”Mitä siinä kirjassa on niin se on siinä. Mitä siinä ympärillä on niin se on sitten eri asia.”

Hänen mukaansa kirjallisuusarvosteluksi riitti yksi virke:

”Tämä kirja on kirjoitettu taiteellisessa systeemissä ja se oli mukava lukia.”

Vesa Karonen

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet
  • Kirjallisuus
  • Finlandia-palkinto