Muistot    |   Kuolleet

Ville Sormunen

Ville Sormunen 1964–2016

Tanssitaitelija Ville Sormunen s. 18.11.1964 k. 27.07.2016

Tanssitaiteilija Ville Sormunenkuoli keskiviikkoaamuna 27. heinäkuuta 2016 Terhokodissa pitkäaikaiseen sairauteen 51-vuotiaana. Hän oli syntynyt 18. marraskuuta 1964 Nuijamaalla, mutta muutti vuonna 1973 Nastolaan. Sormunen osoitti jo nuorena olevansa suoraselkäinen vastuunkantaja, jonka silmäkulmasta aurinkoinen pilke ei kadonnut koskaan.

Koulussa hän oli aktiivinen ja iloinen ystävä, joka etsi ilmaisumuotoaan näyttelemällä ja esiintymällä. Nykytanssi ei vielä 1970-luvulla ollut pojalle helppo valinta harrastukseksi. Sormunen löysi paritanssin ja kilpailikin parinsa kanssa.

Kirjoitettuaan ylioppilaaksi 1983 Sormunen opiskeli yo-merkonomiksi Heinolan kauppaopistossa. Tanssi kuitenkin veti puoleensa. Hän haki ja pääsi vuonna 1986 Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselle. Tuon ajan vaatimuksiin hän vastasi täydellisesti: hän oli lihaksikas ja raamikas, näyttävä tanssija.

Jo opiskeluaikanaan hän tanssi tanssitaiteilija Sanna Kekäläisen teoksissa Lilith Lins ja Tropismeja. Hän oli jäsenenä improvisoitua tanssia ja musiikkia esittävässä Suomussalmi-ryhmässä. Pääosin teatteritilojen ulkopuolella esiintyvä parinkymmenen taiteilijan löyhä ryhmä sai Kritiikin kannukset -palkinnon vuonna 1993.

Professori Jorma Uotinen kiinnitti Sormusen Helsingin kaupunginteatterin (nykyään Helsinki Dance Company) tanssiryhmään vuonna 1991. Sormunen tanssi ryhmässä kaikkien kuuden johtajan – Uotisen jälkeen Carolyn Carlson, Marjo Kuusela, Kenneth Kvarnström, Ari Tenhula ja Nigel Charnock – kaudella. Kukin johtaja kehitti ryhmää omalla tavallaan, ja samalla jokaisen tanssijan taidot kehittyivät.

Charnockin teokset olivat jo hyvin teatterillisia ja sisälsivät näyttelemistä ja laulua, joista Sormunen selviytyi oivallisesti. Kun Charnockin kausi loppui, teatterinjohtaja Asko Sarkola pyysi Sormusta hyppäämään tanssijasta ryhmän ohjelmistosta vastaavaksi johtajaksi, tanssiteatterivastaavaksi.

Omaa koreografiaa Sormunen ei ryhmälle tehnyt, vaan johti sitä taiteellisena ja hallinnollisena johtajana vuosina 2006–10. Hän seurasi johtajana aikaansa, ja vierailijat olivat nuoria nousevia tekijöitä, kuten Jenni Kivelä, Eeva Muilu ja Simo Kellokumpu.

Johtajuuden jälkeen Sormunen käväisi toisessa ammatissaan mainostoimistossa nimeltä Kettu, Karhu & Hirvi. Sormunen nauroi olevansa porukassa se hirvi. Tanssi veti takaisin, ja pian Sormunen vieraili tanssivana ja liikunnallisena näyttelijänä Helsingin kaupunginteatterin produktioissa. Näytelmiin hän myös loi liikekielet ja koreografiat.

Sormusen viimeiseksi jäänyt esiintyminen tanssijana oli koreografi Sonya Lindforsin Chorus Line 2013, johon Lindfors oli kutsunut Helsingin kaupunginteatterin entisiä ja nykyisiä tanssijoita. Vuosien aikana yhteen hioutunut ryhmä esiintyi avoimesti ja heittäytyen. Nauru raikui niin näyttämöllä kuin katsomossakin.

Ennen kuin sairaus vei voimat, Sormunen työskenteli hetken Kansallisbaletin tuottajana.

Sara Nyberg
Kirjoittaja on Ville Sormusen lapsuudenystävä ja tanssikriitikko.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet
  • Tanssi