Muistot

Pentti Lehtinen 1922–2017

Metsänhoitaja

Metsänhoitaja, toimitusjohtaja Pentti Allan Lehtinen kuoli Espoossa 94-vuotiaana 23. tammikuuta 2017. Hän oli syntynyt Helsingissä 11. heinäkuuta 1922.

Koulunkäynti Helsingin Reaalilyseo Ressussa keskeytyi vuosiksi, kun 17-vuotias Lehtinen lähti vapaaehtoisena talvisotaan ja palveli koko jatkosodan vänrikkinä, muun muassa tulenjohtajana. Sodan jälkeen hän suoritti ylioppilastutkinnon ja valmistui metsänhoitajaksi Helsingin yli­opiston metsätieteen laitoksen kaupalliselta linjalta. 1954 hänet ylennettiin reservin luutnantiksi.

Pentti Lehtinen oli yrittäjä, visionääri ja oman tiensä kulkija, joka loi jatkuvasti uusia ideoita.

Hänen elämäntyönsä keskittyi suomalaisen puun kaupalliseen käyttöön. Lehtisen kehittämästä rakennusjärjestelmästä tuli modernin, teollisen puu­rakentamisen edelläkävijä ja esikuva. Hän toimi vuonna 1956 perustamansa Bungalow Oy:n johdossa vuoteen 1995 saakka.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Erityisesti saaristohuviloita rakennuttavat asiakkaat arvostivat Lehtisen tapaa palvella. Hän kiiruhti usein itse työmaalle neuvomaan, eikä malttanut olla parantelematta ja kehittämättä yksityiskohtia. Tämä asetti työmiehille haasteita, mutta ei vähentänyt heidän kiintymystään pitkäaikaiseen työnantajaansa.

Kesäpaikka Karjalohjalla oli Lehtiselle rakas inspiraation lähde vuosikymmenien ajan. Siellä oli kuuluisa ”haltiakivi” ja jättiläishonka, jonka juurella ”Laurinpoika” pohti syntyjä syviä. Toisinaan mieleen nousi sodan muisto, mutta leikkisyys, lasten kanssa visailu ja nikkarointipuuhat pitivät mielen valoisana. Vesi välkkyi myös Lehtisen öljymaalauksissa.

Juhannusyönä isännällä oli tapana patistaa perheenjäsenet ja vieraat rantaan auringonlaskua ihailemaan. Hiljainen hartaushetki jäi erityisesti israelilaisten ystävien mieliin, aurinko kun ei tahtonut mennä mailleen.

Pentti Lehtisellä on kolme tytärtä avioliitostaan Raili Louhisolan (os. Lehto) kanssa. Viimeiset 40 vuotta elämästään hän jakoi omistautuvan kumppaninsa ja avopuolisonsa Paula Perälän (11.12.1931–10.1.2017) kanssa. Pariskunta siunataan yhdessä Kellonummen siunauskappelissa puolisoiden perheiden ja ystävien saattamina.

Carita ja Jani Päivänen

Kirjoittajat ovat Pentti Lehtisen tyttärentytär ja tämän aviomies.    KORJAUS 9.2.2017. Tekstiin korjattu koulun sekä siunauskappelin nimet. Alunperin tekstissä kirjoitettiin Helsingin Normaalilyseo ja Espoon siunauskappeli.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet