Muistot

Fotis Kafatos 1940–2017

Professori

Professori Fotis Kafatos kuoli kotisaarellaan Kreetalla 77-vuotiaana 18. marraskuuta 2017. Hän oli syntynyt Kreetalla 16. huhtikuuta 1940.

Fotis Kafatoksen tieteellinen ura oli poikkeuksellisen menestyksellinen. Hän sai molekyylibiologian alan koulutuksensa Harvardin yliopistossa, jossa hänet nimitettiin professoriksi jo 29-vuotiaana. Hänen tutkimusryhmänsä oli eturintamassa kehittämässä molekyylibiologian menetelmiä nisäkkäiden kehitysbiologiseen tutkimukseen.

Samalla Kafatos osallistui myös eurooppalaisen molekyylibiologian vahvistamiseen kotimaassaan Kreikassa ja erityisesti Kreetalla.

Kafatos johti Euroopan Molekyylibiologian Laboratoriota (EMBL) sen kolmantena pääjohtajana 1993–2005.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hänen aikanaan EMBL:n molekyylibiologian alan tutkimus- ja palvelutoiminta kehittyi voimakkaasti. EMBL laajeni yhteis­eurooppalaiseksi tutkimus- ja koulutuskeskukseksi.

Suomessa Kafatos osallistui molekyylibiologian alan tutkimuksen arviointiin ja tulevaisuuden linjauksiin. Eläköidyt­tyään EMBL:stä hän jatkoi vielä malariaa koskevaa tutkimustyötään Lontoon Imperial Collegessa. Samoihin aikoihin hänet nimitettiin valmisteilla olevan Euroopan Tiedeneuvoston ERC:n tieteellisen neuvoston jäseneksi ja sen ensimmäiseksi presidentiksi vuosiksi 2007–2010.

Tässä vaativassa tehtävässä Fotis Kafatoksen laaja tieteellinen ja tiedepoliittinen kokemus sekä hänen erinomaiset diplomaattiset kykynsä näyttelivät merkittävää osaa. Tänään – 10 vuotta myöhemmin – ERC:tä pidetään eurooppalaisen tutkimusrahoituksen lippulaivana, ja sen onnistumisesta meidän on kiittäminen Fotis Kafatoksen johdolla toimineen tieteellisen neuvosten visionäärisyyttä.

Kafatos itse piti ERC:n menestyksellistä käynnistämistä suurimpana saavutuksenaan. Hän sai ansioistaan lukuisia palkintoja ja tunnustuksia, mm. Louis-Jeantet-, Robert Koch- ja Leibniz-palkinnot. Hän oli Britan­nian, Ranskan, USA:n ja Paavin tiedeakatemioiden sekä EMBO:n jäsen.

Fotis Kafatoksella oli harvinainen kyky tuoda ihmisiä, oivalluksia ja eri tieteenaloja yhteen suurien päämäärien saavuttamiseksi. Hänen intohimonsa oli huippututkimuksen tukeminen yhteistyön ja avoimuuden kautta.

Lukuisat työtoverit muistavat lämmöllä Kafatoksen diplomaattisia kykyjä ja visionäärisyyttä, joiden hedelmistä voimme tänään nauttia.

Eero Vuorio

Kirjoittaja on Fotis Kafatoksen työtoveri.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet