Muistot

Kare Orko 1940–2018

Toimitusjohtaja

Suomi-Filmi Oy:n lukuisissa johtotehtävissä työskennellyt johtaja Kare Risto Orko kuoli pitkään sairastettuaan Helsingissä 28. tammikuuta 2018. Hän oli 77-vuotias, syntynyt Helsingissä välirauhan aikaan 19. joulukuuta 1940 elokuvatuottaja Risto Orkon ja hänen puolisonsa Liisa Orkon (o.s. Vanne) neljäntenä lapsena.

Kare Orko pääsi ylioppilaaksi keväällä 1960 Munkkiniemen yhteiskoulusta. Opinnot Teknillisessä Korkeakoulussa jäivät kesken, kun työmaata isän johtaman Suomi-Filmin puolella alkoi aueta. Yhtiön palkkalistoilla Kare Orko oli ollut jo vuodesta 1955 saakka. ”Viikkorahasysteemi vaihtui siihen, että saimme kuukausipalkan firmasta. Sen eteen joutui erilaisiin tilaisuuksiin autonkuljettajaksi ja ovipojaksi ja vaatteidenottajaksi”, Kare Orko muisteli vuonna 1998.

Osakas Kare Orkosta tuli perheyhtiöksi muuttuvassa Suomi-Filmissä vuonna 1958 ja jäsen yhtiön hallituksessa vuonna 1965. Yhtiön teknilliseksi johtajaksi hänet nimitettiin 1975 ja varatoimitusjohtajaksi 1980. Hän työskenteli myös Suomi-Filmin uuden video-osaston päällikkönä vuodesta 1982 lähtien.

Suomalaisena tuotantojohtajana Orko oli vuonna 1980 valmistuneessa suomalais-neuvostoliittolaisessa yhteistuotantoelokuvassa Tulitikkuja lainaamassa, jonka suomalaisena ohjaajana toimi hänen 80-vuotias isänsä Risto Orko.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomi-Filmin toimitusjohtajana Kare Orko työskenteli vuodet 1984–2014. Hän oli yhtiön hallituksessa vuoteen 2014 ja senkin jälkeen vielä osakkaana kuolemaansa saakka. Orko luotsasi Suomi-Filmiä läpi alaa kohdanneiden suurten muutosten, kuten televisiotoiminnan kasvun, videotekniikan nousun ja digitaalisten formaattien kehittymisen.

Hän osallistui myös Elokuvasäätiön, SEOL:n, Filmikamarin ja muiden alan yhdistysten toimintaan hallituksen jäsenenä tai muissa rooleissa. Hän oli teknisesti lahjakas, ja erityisen mieluista hänelle työssään oli soveltaa ja ottaa käyttöön uusia tekniikoita ja laitteita.

Kare Orkon harrastuksiin kuuluivat mm. valokuvaus, kalastus perheen kesätiluksilla Hangossa, veneily, purjehdus sekä filatelia.

Kari Uusitalo

Inka Orko


Kirjoittajat ovat Kare Orkon työtoveri ja elokuvaneuvos sekä Kare Orkon tytär.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet