Muistot

Ari Arvonen 1954–2018

Suomen Paistinkääntäjien valtavouti

Suomen Paistinkääntäjien valtavouti Ari Arvonen kuoli 10. maaliskuuta 2018 Helsingissä. Hän oli 63-vuotias, syntynyt Loimaalla 15. toukokuuta 1954.

Arvonen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1974 Loimaan yhteiskoulusta. Hotelli- ja ravintola-ala veti nuorta miestä puoleensa, ja hän valmistui Haaga-He­liasta restonomiksi vuonna 1978. Hän täydensi alan opintoja vielä myöhemmin urallaan ja suoritti vuonna 2003 Executive MBA -tutkinnon.

Arvonen toimi useissa hotelli- ja ravintola-alan johtotehtävissä. Hän aloitti uransa Turussa Hotelli Seurahuoneen johtajana. Nuorukaiselle työpaikka oli varsin mieluinen, sillä vastuisiin kuului myös Turun menestyvin yökerho.

Johtajana Arvonen oli paitsi aikaansaava myös innovatiivinen. Johtaessaan Rovaniemellä Hotelli Rantasipi Pohjanhovia hän järjesti ensimmäisiä turistien charterlentoja kaamos­aikaan, muun muassa Concorde-lentoja. Näin saatiin tasattua muuten hiljaisempaa sesonkia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Arvonen nosti raskaasti tap­piollisia hotelleja kannattaviksi, nosti markkinaosuuksia ja lisäsi asiakastyytyväisyyttä merkittävästi. Tämän mahdollisti hänen poikkeuksellinen luonteensa, jossa yhdistyi herrasmies­mäinen kanssaihmisten huomiointi, vahva oikeudenmukaisuuden taju sekä päättäväisyys korkealle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Nämä ominaisuudet mahdollistivat myös kymmenien onnistuneiden valtiovierailujen hoitamisen Valtion vierastalon johtajana. Jätettyään tehtävänsä Hilton Helsinki Airport- ja Helsinki Strand -hotellien general managerina Arvonen toimi yksityisenä hotellialan konsulttina hoi­taen toimeksiantoja Suomen lisäksi muissa Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Yksi Arvosen rakkaimmista harrastuksista ei sekään ollut kaukana hotellialasta. Hän liittyi vuonna 1983 kansainväliseen Chaîne des Rôtisseurs -järjestöön ja nousi varsin nopeasti vastuullisiin tehtäviin Helsingin alueen voutikunnassa.

Chaîne des Rôtisseurs – Paistinkääntäjät on kansainvälinen gastronominen järjestö, joka toimii 80 maassa. Arvonen toimi sen hallituksen varapuheen­johtajana vuodesta 2007 ja puheenjohtajana eli valtavoutina vuodesta 2014. Hän toimi myös järjestön kansainvälisessä hallinnossa Pariisissa vuodesta 2013.

Puheenjohtajana Arvonen oli arvostettu. Hän oli helposti lähestyttävä ja sydämellinen ihminen, joka ymmärsi erittäin laajasti ruoka-alan ammattilaisten ja harrastajien toiveita. Hänen puheenjohtajakaudellaan Suomen Paistinkääntäjien jäsenmäärä nousi yli 2 000 jäsenen. Suomi oli näin maailman kolmanneksi suurin jäsenmaa.

Vuonna 2005 Suomen Hotelli- ja Ravintolaliitto myönsi Arvoselle Kunniakrouvarin arvo­nimen. Laaja ystäväpiiri jää kaipaamaan hänen iloista luonnettaan ja kannustavaa asennettaan.

Johanna Hornborg-Ojala

Juha Ojamo


Kirjoittajat ovat Ari Arvosen hallituskumppaneita ja ystäviä Chaîne des Rôtisseurs -järjestöstä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet