Muistot

Erik Olander 1927–2018

Toimitusjohtaja

Kymmene-konsernin hallituksen jäsen ja useiden tytär- ja osakkuusyhtiöiden toimitusjohtaja, diplomiekonomi Erik V. Olander kuoli 21. heinäkuuta 2018 Blackburnissa, Isossa Britanniassa 91-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä 7. heinäkuuta 1927.

Olander tuli nuorena ekonomina Kymin Osakeyhtiön myyntiosastolle Kuusankoskelle 1951. Hän pääsi seuraamaan markkinoiden dramaattista avautumista, kun Korean boomin johdosta tehtaat kävivät täysillä 1952–53. Kymi oli tuohon aikaan maamme suurin paperintuottaja.

Olander on muistellut Uutiskymi-lehdessä, ettei Kymin Korean boomilla ansaittuja varoja rohjettu sijoittaa paperintuotantoon, vaan haluttiin kohottaa sellun tuotantoa. Jotakin kuitenkin tehtiin, ja Kymin paperitehtaalla ryhdyttiin valmistamaan amerikkalaisella lisenssillä ­ohuesti päällystettyä, puuvapaata painopaperia, mikä oli alku myöhemmälle hienopaperituotannolle.

Vuonna 1960 Olander siirtyi Kymiyhtiön englantilaisen tytäryhtiön Star Paper Ltd:n palvelukseen ja nimitettiin sen toimitusjohtajaksi 1966. Olanderin esimiehenä oli tuohon aikaan Kymin toimitusjohtaja Kurt Swan­ljung, joka valtuutti hänet tutkimaan erityisesti hienopaperin markkinoiden avaamista Euroopassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kun Kymin paperitehtaalla käynnistyi 1970 Euroopan suurimpiin kuuluva hienopaperikone PK 7, ryhdyttiin markkinointia tehostamaan vauhdilla. Toimiessaan 1972–74 Kymin paperiteollisuuden johtajana Olanderin yhtenä perustehtävänä oli luoda nopeasti oma myyntiorganisaatio.

Olanderin johdolla syntyi maailmanlaajuinen myyntiorganisaatio, jolla oli konttoreita useissa Euroopan maissa sekä Australiassa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa, jopa Etelä-Afrikassa. Operaatio edellytti irtaantumista Finnpapista 1975, joskin myyntiyhdistys jatkoi Kymin sanoma- ja aikakauslehtipaperien myyntiä edelleen.

1970-luvun puolivälissä Olanderista kehkeytyi oman aikansa todellinen superjohtaja, sillä hän johti kolmea eri puolilla maapalloa sijaitsevaa yhtiötä: Eurocania Kanadassa, Staria Englannissa ja Leaf Riveriä Yhdysvalloissa. Vuodesta 1978 lähtien hän toimi lisäksi Kymiyhtiön ranskalaisen tytäryhtiön ja useiden myyntiyhtiöiden puheenjohtajana. Olander oli Kymmene-konsernin hallituksen jäsen 1976–85. Parhaimmillaan hän saattoi lentää työmatkoillaan neljä kertaa maapallon ympäri vuodessa.

Olanderin johtamistapa oli persoonallinen: hän lähetteli päivän aikana lukuisia lyhyitä käskykirjeitä ja telexejä. Kuinka tyytyväinen hän olisikaan ollut, jos hän olisi voinut käyttää sähköpostia, Twitteristä puhumattakaan!

Olander oli mestariluokan tenniksen pelaaja ja myöhempinä vuosinaan myös golfari. Hän harrasti monipuolisesti kuntourheilua. Ollessaan Kuusankoskella 1970-luvulla hän sai jopa autonkuljettajansa lenkkipolulle.

Eero Niinikoski

Kirjoittaja on Erik Olanderin entinen työtoveri.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet