Muistot

Tove Idström 1954–2019

Elokuva- ja televisiokäsikirjoittaja

Elokuva- ja televisiokäsi­kirjoit­taja ja kotimaisen käsikirjoituskoulutuksen uranuurtaja Tove Idström kuoli 64-vuotiaana Helsingissä 7. helmikuuta 2019. Hän oli syntynyt Helsingissä 28. helmikuuta 1954.

Idström kuoli lapsettomana. Silti hänen kymmenet lapsensa ja lapsenlapsensa jäävät kaipauksella muistamaan häntä. Hänen opetuslapsensa.

Suomesta on vaikea löytää käsikirjoittajaa tai ylipäätään elokuvantekijää, joka ei olisi ollut Idströmin oppilas tai hänen oppilaansa oppilas.

Tove Idström oli muutakin kuin suomalaisen käsikirjoituskoulutuksen kantaäiti. Hän oli monipuolinen käsikirjoittaja usean kiitetyn kotimaisen elokuvan ja televisiosarjan takana: Eila, Akvaariorakkaus, Ihanat naiset rannalla, Ilman kavaluutta, Liian paksu perhoseksi, Jumalan kaikki oikut, Rikospoliisi Maria Kallio

Vuosien ajan hän edusti käsikirjoittajien ammattikuntaa alan toimielimissä, tapahtumissa ja julkisuudessa.

Hän antoi käsikirjoitustyölle äänen ja kasvot. Kaikki lahjakkaat käsikirjoittajat eivät ole teräviä ja mieleenpainuvia puhujia. Tove oli.

Opettajana Tove Idström oli tähti. Lukuisat elokuva-alan ammattilaiset pitävät Idströmiä parhaana opettajana, joka heillä on ollut, riippumatta siitä, onko heistä tullut käsikirjoittajia, ohjaajia, tuottajia, äänisuunnittelijoita, leikkaajia tai kuvaajia.

Idström opetti koko alaa. Hän ei opettanut ainoastaan elokuvadramaturgiaa vaan tarjosi kokonaiselle syntyvälle ammattikunnalle mallin siitä, mitä elokuvakäsikirjoittaminen ylipäätään tarkoittaa, ja minkälaista ajattelua se edellyttää.

Tove Idström oli yhtä aikaa syvällinen ja pinnallinen. Hän opetti, että on pinnallista uppoutua pelkästään korkeakulttuuriin. ”Lue Dostojevskia samaan aikaan, kun luet halpoja rikoslehtiä, vain siten ajattelustasi tulee monipuolista”, hän kertoi oppilailleen.

Opetustilanteessa palaute oli aina konkreettinen. Jos kirjoittajan havainto oli laiska tai huonosti ilmaistu, Idström patisti oitis kirjoittamaan uudelleen, havainnoimaan tarkemmin.

Kirjoittaja sai aina selkeitä evästyksiä: ”Katso Jane Campionin elokuva Piano, jos kirjoitat petoksesta.” Tai: ”Ja maanantaiksi jokainen lukee Othellon ja sata sivua Veijo Merta, muuten tästä ei tule mitään.”

Kuulijoihinsa Idström osasi tartuttaa innostuksensa ja rakkautensa kuvadraaman tekoa kohtaan.

Hän osasi palauttaa järjen ja tunteet yhteen – elokuvan ihme! – ja lähettää oppilaansa kotiin oivallusten kanssa, jotka olivat aidosti näiden omia.

Tove rakasti musiikkia laidasta laitaan. Tove rakasti kuvataiteita, erityisesti Edward Hopperia. Hän rakasti hyvälaatuisia konttoritarvikkeita. Ja Irlantia.

Ja mitä Tove rakasti, siitä hän otti tarkoin selvää.

Sellainen elämä, jonka on tarkoitus hivellä ja kehittää kaikkia aistejamme, vaatii aina myös työtä ja syvää paneutumista, ja sellaisen elämän Tove eli.

Meidän geenimme ovat meissä eläviä entisiä ihmisiä, biologisesti ottaen. Meissä asuvia kuolleita ihmisiä.

Mutta kaikki perinnöllisyys ei kuulu biologialle. Osa siitä kuuluu myös kulttuurille ja taiteelle.

Kaikelle sille, mitä me ­ainoastaan kuvittelemme, ja joka siten on vielä aavistuksen enemmän kuin totta.

Meissä asuvat myös ne ihmiset, jotka ovat opettaneet ja sytyttäneet meitä. Ja siksi, kun ­oikein merkittävä ihminen kuolee, pelkästään meidän silmämme eivät itke, meidän solummekin itkevät.

Iiro Küttner

Juha Lehtola


Kirjoittajat ovat Tove Idströmin kollegoita, ystäviä ja entisiä oppilaita.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet