Muistot

Eljas Juutilainen 1947–2019

Käsityöneuvos

Käsityöneuvos Eljas Juutilainen kuoli 71-vuotiaana äkillisesti kotonaan Kaavilla 6. maaliskuuta 2019. Hän oli syntynyt Kaavilla 4. elokuuta 1947.

Juutilainen oli kellonvalaja kolmannessa polvessa. Vuonna 1881 aloittaneen Juutilan kellovalimon pani alulle hänen Heikki-ukkinsa. Hänen jälkeensä toimintaa jatkoivat pojat Hannes ja Yrjö aina 1970-luvulle, jolloin Eljas Juutilainen otti Hanneksen poikana vetovastuun yrityksestä ja Yrjön poika Heikki toimi toisena valimomestarina.

2000-luvun alkuun saakka ylläpidettiin lypsykarjaa valimon rinnalla. Yhtäjaksoisesti toimineena perheyrityksenä Juutilan kellovalimo kuuluu Savon vanhimpiin. Aluksi valmistettiin maaseudun kaipaamia pieniä kelloja hevosille, lehmille ja muulle karjalle sekä kouluille. Isot kirkonkellot tulivat mukaan 1960-luvulla, kun maatalous koneellistui nopeasti ja pientilat menettivät elinkelpoisuutensa.

Kellonvalajana Juutilainen piti kiinni sukunsa näkemyksestä, että tärkeintä ei ole määrä, vaan laatu. Sanotaan, että hyvä kello kauas kuuluu, ja ainakin Juutilassa se piti myös paikkansa.

Jo pieniä kelloja ja tiukuja tilattiin runsain määrin eri puolille Suomea. Suuremmat kirkonkellot heläjävät tänään liki kaikilla mantereilla Australiaa ja Etelä-Amerikkaa myöten. Viime vuosien mieleen jäävimpiä valuja olivat kellot Kärsämäen käsin veistettyyn paanukirkkoon ja Risbergetin kyläkirkkoon Norjan suomalaismetsissä.

Juutilaisen kotona perimästä käsityön taidosta kertoo, että ensimmäisenä kellonvalajana hänet palkittiin vuonna 1975 valtion taideteollisuuspalkinnolla. Sen jälkeen tulivat tunnustuksena muun muassa Keskuskauppakamarin kultainen an­siomerkki ja Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristi. Käsityöneuvoksen arvonimen Juutilainen sai vuonna 2017.

Paitsi laatua Juutilainen piti kunniassa myös perinteitä. Vanhan 1800-luvussa rakennetun päärakennuksen yhteydessä ollut valimo korvattiin ajanmukaisilla tiloilla 1983. Vanhaa valimoa ei hävitetty, vaan hirsinen rakennus siirrettiin esineistöineen kauemmaksi pihapiiriin, jossa se on jatkanut koko Euroopan oloissa harvinaisena kellovalimomuseona vuodesta 2004.

Kellonvalamisen ja maatalon töitten ohessa Eljas Juutilaiselle riitti kysyntää yhteiskunnallisissa pyrinnöissä. Taitava ja luonteeltaan sovitteleva talonpitäjä oli vuosikymmeniä mukana niin kotiseutunsa pankin, meijerin kuin metsänhoitoyhdistyksenkin hallituksissa ja toimi uskottuna miehenä maanjakotoimituksissa.

Seppo Kononen

Kirjoittaja on Eljas Juutilaisen ystävä ja yhteistyökumppani.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet