Muistot

Jouko Konttinen 1946–2019

Tuottaja ja ohjaaja

Lukuisia suomalaisten rakastamia menestyssarjoja televisioon ohjannut ja tuottanut Jouko Konttinen kuoli kotonaan No­kialla 4. toukokuuta 2019 pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana. Hän oli 72-vuotias, syntynyt Nokialla 2. elokuuta 1946.

Konttinen tuli alalle vuonna 1969 Yleisradion kameramieskurssin kautta, josta valmistuttuaan hänelle avautui työpaikka Mainostelevisiossa. Siellä hänen töihinsä kuului muun muassa Hannes Häyrisen tähdittämä komediasarja Hanski, sekä suosittu Tänään kotona -makasiini­ohjelma.

Vuonna 1972 hän siirtyi Yle TV2:een, jossa hän työskenteli pääosan urastaan.

Konttinen oli tekijä, sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän oli keskeinen toimija alalla jolle hän omistautui täydellisesti.

1970 ja 80-luvuilla hän ohjasi muun muassa musiikkiohjelmia Iltatähti ja Hittimittari.

Hän oli myös edelläkävijä nykyään niin suosittujen kokki­ohjelmien tekijänä, ohjatessaan Suomen ensimmäisten tv-kokkien Veijo Vanamon ja Jaakko Kolmosen kanssa lukuisia ruokaohjelmia.

Hyvän ruoan ystävänä hän viihtyi itsekin kauhan varressa. ”Paras ruoka tulee Ranskasta ja autot Italiasta”, oli hänen mottonsa, ja hän nauttikin lomailla autoillen Euroopassa ellei sitten ollut veneineen vesillä.

Tv-alan vapautuessa Konttinen jätti Ylen ja työskenteli muun muassa Crea-Videossa ja vuosina 1987–92 Jarmo Porolan ja Kalervo Kummolan perustamassa VipVision tuotantoyhtiössä. Tämän yhteistyön myötä hän oli mukana tuomassa karaokea Suomeen, ja syntyi myös Tenavatähti-ohjelma.

Palattuaan TV2:een vuonna 1992, hän tuotti ja ohjasi useita kansansuosioon nousseita ohjelmia kuten: Tuttu Juttu Show, Kesäillan valssi, Sataman valot, Leikin varjolla, Rififi, Triangeli, yhteislauluohjelma Tammerkosken sillalla ja monia muita.

Juuri musiikkiviihde oli hänen rakkain lajinsa. Hän oli kotimaisen musiikin suuri puolesta­puhuja ja nosti sitä esiin lukuisissa ohjelmissaan.

Televisiosarjojen ohella Konttinen ohjasi useita Pori Jazz -festivaalin ja Ruisrockin yhteydessä taltioituja konsertteja, Euroviisujen ja Intervision laulukilpailujen Suomen karsintoja, sekä teki arvokasta työtä tallentamalla maan eturivin artistien konsertteja Estradilla-sarjan puitteissa.

Hänen monipuolisuuttaan kuvaa niin Albert Hausen suuren viihdeorkesterin konsertin kuin Rockin SM-kisojenkin ohjaaminen.

Konttisen käsialaa on myös dokumentti Georg Otsista, Legenda-niminen ohjelma Vesa-Matti Loirista, sekä Hurriganes-yhtyeen unohtumaton konsertti Tavastia-klubilla.

Jouko Konttinen oli erittäin pidetty työkaveri ja esimies. Hän nautti ammattipiireissä vankkumatonta arvostusta. Tuottajana hän vaali ja vaati laatua joka osa-alueella.

Hän kehitti ammattitaitoaan jatkuvasti ja oli poikkeuksellisen tuottelias.

Konttinen ei milloinkaan tuonut itseään esiin, vaan loi ammattitaidollaan ensiluokkaiset puitteet muiden loistaa. Monelle on jäänyt varmasti mieleen hänen ystävällinen, mutta intensiivinen katseensa, joka syntyi siitä, että hänen toinen silmänsä oli ruskea ja toinen sininen.

Timo Koivusalo

Kirjoittaja on Jouko Konttisen ystävä ja työtoveri.