Muistot

Paavo Littow 1928–2019

Tekniikan tohtori

Tekniikan tohtori, urbanisti Paavo Henrikki Littow kuoli kotiaskareissaan tapahtuneen onnettomuuden jälkiseurauksiin Oulussa 8. elokuuta 2019. Hän oli 90-vuotias, syntynyt Oulussa 6. lokakuuta 1928.

Paavo Littow oli pitkän linjan pohjoispohjalainen, jonka suoran linjan esi-isät olivat Limingan ja Oulun ensimmäisiä kirkkoherroja 1600-luvulta. Paikallisuus oli siis syvässä. Hänen työelämän kaarensa alku- ja loppupisteiden erokaan ei ole matkana pitkä: Oulun Lyseosta kadun poikki Oulun Lääninhallitukseen.

Toki opin hän haki kauempaa Helsingin Teknillisestä Korkeakoulusta maanmittariksi ja kaavoittajaksi. Itsestään selvää oli se, että hankittu osaaminen käytettiin Pohjois-Suomen kehittämiseen. Tavoitteena oli koko maan asuttuna pitäminen.

Vanhemmiltaan Littow oli oppinut työn ja varsinkin aikaansaannin tärkeyden. Hän kokeili myös politiikkaa ja toimi läänin suunnittelupäällikkönä yhteistyössä päättäjien kanssa. Tästä kerran hieman leuhkienkin äidilleen mainitessaan hän sai vastaukseksi tiukan: ”Tuliko siellä mitään valmista?” Turhaan ei aikaansa tuhlata saa.

Littowin oli myös vaikea hyväksyä vanhaa sanontaa ”Jos kuningas ontuu, hovimiestenkin on syytä ontua”. Tunnistaessaan vaaran hän sai motiivin jatkokoulutukseen. Väitöskirjatyö kaupunkien kasvun kustannuksista valmistui osittain virkavapaalla ja osittain oman toimen ohella. Tämä avasi ovia akateemiseen maailmaan ja osallistumisia kansainvälisiin aluesuunnittelutapahtumiin.

Saatujen oppien jakaminen oli tärkeää. Littow toimi asemakaavaopin tuntiopettajana OTO:ssa ja Oulun yliopistossa. Hän vaikutti myös pitämällä puheita ja laatimalla kirjoituksia lukuisiin julkaisuihin. Työuran lopuksi hän palasi omille opillisille juurilleen kaavoituksen pariin lääninhallituksen kaavoitustoimiston päälliköksi.

Osittain nämä tehtävät olivat vain kaukaista sukua toisilleen. Punaisena lankana kuitenkin oli kokonaisvaltainen ajattelu urbanisaation hallinnassa.

Vaikka työ oli Littowin elämässä hallitsevassa asemassa, hän otti perheen huomioon kaikessa. Lasten hoitamisen käytännön asioissa hän korosti usein olevansa suuressa kiitollisuuden velassa puolisolleen Sirkalle. Lapsilleen hän siirsi omalla esimerkillään perintönsä omatoimisuudesta.

Eläkkeellä ”Taatto” keskittyi tarvittaessa tyypilliseen tapaansa kokonaisvaltaisesti lastenlapsien hoitoon. Mustaniemen mökillä ja Myllyojan talossa, autotallissa ja pihapiirissä puuhattiin sitä kaikkea, mitä lastenlasten vanhemmat vuorostaan eivät ehtineet tai osanneet.

Hänen vilpitön, lempeä ja lämmin olemuksensa on lähtemättömästi osa meitä kaikkia.

Pekka Littow

Kirjoittaja on Paavo Littowin poika.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet