Muistot

Kauko Mikkonen 1941–2019

Emeritusprofessori

Emeritusprofessori Kauko Mikkonen kuoli ankaran sairauden uuvuttamana Tampereella 29. syyskuuta 2019. Hän oli 77-vuo­tias, syntynyt Nivalassa 31. joulukuuta 1941. Hänen vanhempansa olivat Karjalan evakkoja.

Mikkonen tutki toiminnallisia alueita. Ne kuvaavat yhteiskunnan alueellista organisoitumista ilman hallintorajojen muodostamia rajoja. Mikkosen tutkimustuloksia hyödynnetään edelleen kaupallisten palvelujen sijaintipohdinnoissa ja julkissektorin aluerakenneratkaisuissa.

Uran edetessä Mikkosen näkökulmat laajenivat. Tutkimuksessaan vuonna 2007 hän tarkasteli tilastollisten menetelmien avulla vuoden 2040 aluerakennettamme nojautuen väestöennusteisiin, palvelusektorin toimipaikkojen määrään ja vähittäiskaupan liikevaihtoon.

Mikkosen julkaisun näkökulma oli paljon monipuolisempi kuin nykyinen pintakeskustelu metropolisoitumisen ja väestön keskittymisen välttämättömyydestä sekä maakuntien ja maaseudun väestökadosta.

Kauko Mikkonen kutsuttiin vuonna 2003 Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi.

Mikkosen ura on kunniakas osa Vaasan yliopiston historiaa. Hän oli ensimmäinen Vaasassa väitellyt tohtori. Väitöskirjassaan 1975 hän ennusti silloisen Vaasan läänin keskusverkon tulevaisuutta. Se on maamme kvantitatiivisen aluetutkimuksen moderni klassikko.

Professori Mikkosella oli yli­opistossa useita luottamustehtäviä, joissa hän osoittautui oivaltavaksi ja uutteraksi hallinnon kehittäjäksi. Hän osallistui myös yhteiskunnalliseen keskusteluun, ja hänet kutsuttiin lukemattomiin asiantuntijatehtäviin. Niissä hänen roolinsa oli aina tutkijan, ei koskaan konsultin.

Nyttemmin tällaista toimintaa kutsutaan yliopiston kolmanneksi tehtäväksi. Mikkonen hoiti yliopiston kolmatta tehtävää jo kauan ennen kuin käsitettä oli keksitty.

Kauko oli tarkka, objektiivinen ja tasapuolinen. Hänen kanssaan nuorempien kollegoiden oli turvallista työskennellä. Yli­opistotyön lisäksi hän oli vaasalaisen Pohjan Miehet -kuoron lyyrinen tenori ja rotareiden aktiivinen jäsen. Hänellä oli merkittävä luottamustehtävä Osuuskauppa KPO:n hallinnossa.

Kaiken keskiössä oli kuitenkin perhe, vaimo Leena ja kaksi poikaa. Perheen lämmöstä Kauko lähti parantamaan maailmaa ja perheen lämpöön hän palasi. Siinä oli hänen onnensa ja elämänsä ydin.

Hannu Katajamäki

Seija Virkkala


Kirjoittajat ovat Kauko Mikkosen ystäviä ja työtovereita.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet