Muistot

Carl Johan Tallberg 1925–2019

Diplomi-insinööri

Diplomi-insinööri Carl Johan ”Cajken” Tallberg kuoli 25. syyskuuta Helsingissä Laakson sairaalassa pitkään sairastettuaan. Hän oli 93-vuotias, syntynyt Helsingissä 21. lokakuuta 1925.

Tallberg kasvoi ja kävi koulussa Helsingissä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Svenska Samskolan-yhteiskoulusta vuonna 1944, minkä jälkeen hän opiskeli diploomi-insinööriksi Teknillisessä Korkeakoulussa.

Avioliiton hän solmi vuonna 1950 Marianne Ehrnroothin kanssa, ja pitkästä liitosta syntyi kolme lasta. Vaikka sekä lapset että vanhemmat asuivat vuosien mittaan eri puolilla maailmaa, perheen yhteys oli aina tiivis ja läheinen.

Työuransa Tallberg aloitti Tukholmassa ruotsalaisen Atlas Copco -yhtymän palveluksessa, mistä hän siirtyi muutaman vuoden jälkeen saman yhtymän sisällä Italiaan useammaksi vuodeksi.

Palattuaan kotimaahan hän astui perheyhtiö Tallbergin palvelukseen. Siellä hän oli johtajiston jäsenenä keskeinen hahmo muun muassa Keskuskatu-Kaivokatu-kiinteistön rakennushankkeessa. Myös yhteistyö Atlas Copco -yhtymän kanssa oli merkittävä osa hänen työtään.

Vapaa-ajallaan Tallberg menestyi purjehduksessa. Purjehtijan ura alkoi hänen isänsä Vinnia-nimisellä 6mR veneellä, jonka osaomistajana hän oli vuoteen 1950 asti. Sen jälkeen hän purjehti sekä Louhi- että Star-luokissa. Myös matkapurjehdus perheen ja ystävien kanssa oli hänelle rakas harrastus.

Tallberg teki merkittävän työn Nyländska Jaktklubbenin eli NJK:n useissa lautakunnissa, hallituksen jäsenenä sekä varakommodorina. Vuonna 1992 hänet kutsuttiin NJK:n kunniajäseneksi. Tallberg oli myös Suomen purjehtijaliiton hallituksen jäsen vuosina 1983–1988.

Hän teki elämänsä aikana huomattavia lahjoituksia, mutta ei halunnut kertoa siitä ulospäin. Vielä aivan hiljattain hän muisti Nyländska Jaktklubbenia merkittävällä lahjoituksella.

Cajkenin osuva huumorintaju ja rauhallinen käytös tekivät hänestä pidetyn ystävän. Hän oli henkilö, jolla tuskin oli vihamiehiä ja jonka positiivinen asenne säilyi myös sairauden aikana. Cajken oli elämänhaluinen ja optimistinen persoona, joka vielä viimeisinä kuukausinaankin puhui halustaan palata ystäväpiiriin toipumisen jälkeen. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan nyt arvostettu ystävämme on poissa.

Fredrik Ehrström

Karl Nordgren


Kirjoittajat ovat Carl Tallbergin ystäviä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet