Muistot

Howard Cruse 1944–2019

Sarjakuvataiteilija

Yhdysvaltalainen sarjakuvataiteilija Howard Cruse kuoli syöpään 26. marraskuuta Massachusettsin Williamstownissa. Hän oli 75-vuotias, syntynyt Alabaman Springvillessä 2. toukokuuta 1944.

Cruse kasvoi Yhdysvaltain vanhoillisessa etelässä. Hänen isänsä oli baptistisaarnaaja. Ensimmäiset sarjakuvansa Cruse julkaisi lukionsa lehdessä The Baptist Student. Hän opiskeli draamaa ja työskenteli pitkään televisiossa. Cruse on kirjoittanut myös näytelmiä ja kuunnelmia. 1970-luvulla Cruse alkoi saada huomiota underground-lehdissä, joskin hänen Barefootz-sarjaansa pidettiin söpönä verrattuna muihin vastakulttuurisarjakuviin.

Yksityiselämässään Cruse oli tullut kaapista 1960-luvulla. Sarjakuvissa suuntautuminen alkoi pilkottaa vasta, kun hän toi Barefootziin homon sivuhenkilön vuonna 1976.

Homosarjakuvan isähahmoksi Cruse nousi, kun alkoi toimittaa uutta Gay Comix -lehteä vuonna 1980. Se oli ensimmäinen seksuaalivähemmistöjen sarjakuville omistettu lehti.

Stuck Rubber Baby, Crusen päätyö ja yksi amerikkalaisen nykysarjakuvan kulmakivistä ilmestyi vuonna 1995. Se kertoo Toland Polkista, joka kamppailee oman seksuaalisuutensa kanssa samaan aikaan, kun kansalaisoikeustaistelua käydään kuumimmillaan 1960-luvun Alabamassa.

”Mustat eivät voineet jäädä kaappiin, mutta heidän ei tarvinnut nuorten homojen lailla pelätä, että vanhemmat ajaisivat heidät pois kotoa”, Cruse vertaili vieraillessaan Helsingin sarjakuvafestivaalilla vuonna 2014.

Vaikka Stuck Rubber Baby ei ole omaelämäkerrallinen, Cruse ammensi siihen omista nuoruuden kokemuksistaan. Hänkin osallistui vuonna 1963 mustien baptistikirkkoon tehdyn pommi-iskun uhrien hautajaisiin.

Stuck Rubber Babyn tekeminen vei neljä vuotta ja velkaannutti Crusen. Ponnistus oli niin raskas, ettei hän tehnyt enää toista laajaa teosta. Kirja sai molemmat tärkeimmät amerikkalaiset sarjakuvapalkinnot, Eisnerin ja Harveyn.

Cruse oli myös aktivisti, puolusti kiihkeästi kansalaisoikeuksien lisäksi varsinkin sananvapautta. Vuonna 2016 Cruse lahjoitti arkistonsa Columbian yliopistolle. Stuck Rubber Babysta ilmestyy ensi vuonna 25-vuotisjuhlalaitos.

Harri Römpötti
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet