Muistot

Pauli Pöllänen 1957–2019

Tanssitaiteilija

Tanssitaiteilija Pauli Pöllänen kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen Helsingissä 27. joulukuuta 2019. Hän oli 62-vuotias, syntynyt Kangaslammilla 8. tammikuuta 1957.

Vuosina 1976–1978 Pöllänen esiintyi oopperan balettikoulun esityksissä ja baletin kuorossa esittäen myös pienempiä solistisia rooleja.

Tanssiteatteri Raatikkoon hän oli kiinnitettynä 1978–1982 ja esiintyi muun muassa useissa Marjo Kuuselan ja Tommi Kitin teoksissa.

1980-luku oli Pölläsen taiteellisen työskentelyn kannalta tuotteliainta aikaa. Hän teki opintomatkat Lontooseen ja New Yorkiin sekä toimi vastaperustetussa Jack Helen Brut -performanssiryhmässä.

Vuonna 1980 alkoi myös yhteistyö Jorma Uotisen kanssa teoksessa Unohdettu horisontti. Pöllänen kiinnitettiin Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmään. Hän esiintyi useissa Uotisen keskikauden merkkiteoksissa kuten Unohdetussa horisontissa, Kalevalassa, Anonyymeissä ja Cats-musikaalissa.

Vuonna 1989 Pölläsen akillesjänne katkesi harjoituksissa, ja hän joutui pidennetylle sairauslomalle. Onnettomuutta seurasi pitkä masennuksen kausi, eikä hän enää toipunut tanssijana entiselleen.

Pöllänen oli kuitenkin taiteesta laajasti kiinnostunut. Hän opiskeli pitkään ikonimaalausta ja hyödynsi sen maalaustekniikkaa omissa synkissä teoksissaan.

Hän myös rakensi pieniä esineinstallaatioita, jotka yhdistivät campin ja surrealismin suomalaisen taiteen sen hetkisessä kentässä ainutlaatuisella tavalla.

Luontaisesti vaatimattomana hän ei ystäviensä kehotuksista huolimatta halunnut esitellä tuotantoaan julkisesti.

Pöllänen osallistui jo varhain vuonna 1972 perustetun Seta ry:n toimintaan ja sen mielen­ilmauksiin, joista myöhemmin kehittyi vuotuinen Pride-tapahtuma.

Liukuvia sukupuoli-identiteettejä hän käsitteli 1980-luvun puolivälissä tv-koreografiassaan, jonka hän ideoi tanssija Helena Haaraselle ja itselleen.

Puolisonsa kanssa Pöllänen teki lukuisia taide- ja arkkitehtuurimatkoja ympäri Eurooppaa ja Aasiaa. Hän paneutui myös klassiseen ikebana-taiteeseen ja kesäisin siirtolapuutarhan kehittämiseen.

Viimeisenä vuonna liikkumisen hankaloituessa iloa toivat hänen keräämänsä japanilaisen taiteen kokoelma, ooppera ja historiallinen elämäkertakirjallisuus.

Viimeisissä taidenäyttelyissä hän vieraili puolisonsa avustamana vain muutamaa viikkoa ennen kuolemaansa.

Sairaalassa häntä ympäröivät kirjat ja musiikki loppuun saakka.

Jukka O. Miettinen

Kirjoittaja on tanssikriitikko ja Pauli Pölläsen ystävä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet