Muistot    |   Muistokirjoitus

Manu Dibango 1933–2020

Muusikko

Saksofonisti, lauluntekijä ja yhtyeenjohtaja Manu Dibango kuoli koronavirustartuntaan 24. maaliskuuta 2020 Pariisissa. Hän oli 86-vuotias, syntynyt Kamerunin Doualassa 12. joulukuuta 1933.

Elinvoimaiselta vaikuttanut Dibango esiintyi vielä viime vuoden lopulla aivan normaalisti ja valmistautui jatkamaan kiertuetta, jolla hän juhlisti 60 vuotta jatkunutta soolouraansa.

18. maaliskuuta hänen kerrottiin kuitenkin joutuneen Pariisissa sairaalahoitoon.

Kuudella vuosikymmenellä omia levyjä tehnyt Manu Dibango oli yksi sukupolvensa tunnetuimmista Afrikassa syntyneistä instrumentalisteista ja onnistui pysyttelemään suhteellisen ajankohtaisena monista muotivaihteluista huolimatta.

Hänen ensimmäinen ja suurin hittinsä oli vuonna 1972 ensi kertaa levytetty, vähän alle viisiminuuttinen Soul Makossa.

Soulia, jazzia ja kamerunilaista makossa-tyyliä yhdistellyt nykyaikainen kappale syntyi puolivahingossa kakkospuoleksi singlelevylle, jolla Dibango halusi kannustaa synnyinmaansa Kamerunin jalkapallomaajouk­kuetta. Jalkapallon Afrikan-mestaruuskilpailut järjestettiin 1972 juuri Kamerunissa.

Pienen ranskalaisen levy-yh­tiön uudelleen julkaisemasta urbaanista kappaleesta kehittyi kansainvälinen hitti vasta Yhdysvaltain kautta. Soul Makossan menestystä siivitti koukuttavan melodian ohella sanoituksen hokema, jota monien ohella myös Michael Jackson lainasi myöhemmin yhdelle Thriller-albuminsa hittikappaleelle, luvatta.

Dibango sai esittää Soul Makossaa uransa loppuun mutta ei jäänyt sen panttivangiksi. Ehkä siksi, että hänellä oli ennen ensihittiä takanaan monipuolista ammattiuraa toistakymmentä vuotta. Ranskaan ensimmäisen kerran viisitoistavuotiaana perheineen muuttanut Dibango soitti 1950-luvulla ja 1960-luvulla modernia tanssimusiikkia useissa Ranskassa ja Belgiassa vaikuttaneissa yhtyeissä.

Omia albumeja Dibango teki viitisenkymmentä ja myös muutaman tyylillisen syrjähypyn mutta ei livennyt koskaan erilaisia urbaaneja tyylejä yhdistelevältä linjaltaan.

Hän piti itseään kulttuurisena sillanrakentajana, vaikka sai ajoittain varsinkin Afrikan ulkopuolella moitteita siitä, että hänen musiikkinsa ei ollut tarpeeksi ”afrikkalaista”.

Suomessa Dibango kävi yhtyeineen ainakin viidesti, kerran Helsingissä ja Espoossa sekä kolmena kesänä Imatralla.

Heinäkuussa 1986 Dibango oli kiinnitetty Pori Jazzin avauspäivän pääesiintyjäksi, mutta hän jäi yhtyeineen ilman ennakkovaroitusta ja selitystä Pariisiin.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet