Muistot    |   Muistokirjoitus

Pekka Harju 1946–2020

Asianajaja

Asianajaja Pekka Harju kuoli sairauden seurauksena Helsingissä 24. maaliskuuta 2020. Hän oli 74-vuotias, syntynyt Helsingissä 23. tammikuuta 1946.

Ylioppilaaksi Harju kirjoitti Helsingin yhteislyseosta vuonna 1964, minkä jälkeen hän aloitti opinnot Helsingin yliopiston ­oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Lakimieheksi hän valmistui 1968. Opiskeluaikaan kuului aktiivinen koripalloharrastus ja silloin alkoi myös yhteinen elämäntaival Ulla-Riitan kanssa.

Harju antautui harvinaisen ­pian asianajoalalle, jolla hän ehtikin työskennellä 48 vuoden ajan ennen terveydellisistä syistä eläkkeelle jäämistä vuonna 2018. Hän aloitti tunnetun ­Alexander Kaspin toimistossa jo opiskeluaikana ja auskultoi Espoon ja Vantaan tuomiokunnissa saaden varatuomarin arvon vuonna 1973.

Tämän jälkeen Harju toimi viitisen vuotta yhteisessä toimistossa Jukka Varvialan kanssa. Vuodesta 1980 vuoteen 2013 osakaskumppanina oli Petrik Obstbaum, jonka kanssa perinteistä asianajoa harjoitettiinkin kolmannesvuosisata, jonka kuluessa muita yhtiökumppaneita olivat mm. Matti Kurkela sekä Antti Sorjonen.

Asianajaja Harju oli aktiivinen jäsen suomalaisessa asianajo­yhteisössä. Hän rakasti huumoria, mutta työssään hän oli hyvin määrätietoinen. Hän oli arvostettu ja pidetty kollega, joka ei säästellyt voimiaan ammattikunnan yhteisten asioiden hoitajana ja nuoremman asianajopolven opastajana. Hänet on valittu Helsingin Asianajajayhdistyksen vuoden asianajajaksi.

Harju toimi pitkään Suomen Asianajajaliiton eri luottamustehtävissä, hallituksen varajäsen hän oli 1978–1986 sekä jäsen 1995–2001. Hän toimi 2000–2005 asianajajien edustajana Oikeusturva-asiain neuvottelukunnassa. Sotilasarvoltaan Harju oli vänrikki, ja 1997 hän sai tunnustuksena yhteiskunnallisista ansioistaan SVR R I -mitalin.

Ammatillisen aktiivisuuden lisäksi Harju käytti aikaansa ja osaamistaan myös hänelle kovin rakkaan koripalloilun hyväksi. Hän muun muassa toimi 1980- ja 1990-luvulla HNMKY:n koripallojaoston hallituksessa sekä miesten edustusjoukkueen joukkueenjohtajana. Tuona aikana HNMKY voitti kaikkiaan kuusi SM-mitalia, joista kolme kertaa Suomen mestaruuden.

Vapaa-aikaa Pekka vietti mielellään perheen parissa, erityisesti perheen kesäpaikassa Särkisalossa. Lisäksi hän oli mieltynyt vanhojen tavaroiden keräilyyn, harrasti kirjallisuutta sekä jazzia ja nautti gastronomiasta.

Perhe oli Pekan elämässä kaikista tärkein asia. Hän osallistui kolmen lapsensa Riikan, Reetan ja Tuomaksen elämään aktiivisesti ja odotti kovasti tulevaa eläkeaikaa yhdessä lasten ja erityisesti viiden lapsenlapsen kanssa. Nämä ansaitut eläkevuodet jäivät aivan liian lyhyiksi.

Petrik Obstbaum

Antti Sorjonen

Kirjoittajat ovat Pekka Harjun ystäviä ja entisiä yhtiökumppaneita.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet