Muistot    |   Muistokirjoitus

Meri Tegelman 1937–2020

Tanssikasvattaja

Tanssikasvattaja Meri-Helmi Tegelman kuoli 30. toukokuuta 2020 Kuopiossa 82-vuotiaana. Hän oli syntynyt Tervajoella, Viipurin maalaiskunnassa 4. heinäkuuta 1937.

Tegelmanille oli luonteenomaista usko parempaan tulevaisuuteen, minkä lähtökohtana on lienee ollut lapsuudessa koetut kaksi evakkomatkaa Karjalasta. Rakkaus taiteisiin ja liikunnallisuuteen ilmeni jo nuoruudessa. Helsingin Munkkiniemi oli otollinen, yhdenvertainen kasvuympäristö, ja Meri Tegelman oli Munkkiniemen yhteiskoulun kasvatti, loppuun asti.

Hietaniemen rannalla saattoi torikauppiaiden lapsi aloittaa vesihiihtoharrastuksen, jota seurasi kilpaura ja sen jälkeinen monivuotinen valmennustyö. Moderni tanssi ja varhaiskasvatus kiinnostivat myös.

Kaikki tämä mahdollistui lopulta viisilapsiseksi kasvaneen perheen luovan paimentamisen ohella. Kun viimeinenkin lapsista oli lähetetty aikanaan maailmalle, avautui mahdollisuus omaan ammattiuraan, joka ­aukeni juuri tanssin varhaiskasvatuksen parissa.

Tanssi oli Tegelmanille luonteva väylä jakaa elämäniloaan aina ulkomaita myöten ja säilyä samalla myös itse ajatuksiltaan nuorena.

Helsingin vuosien jälkeen Tegelman muutti perheineen ­useasti, aviomiehensä Heikin arkkitehdin työn myötä, mutta ”evakkoa” se ei haitannut. Jokaisella pysähdyksellä, oli se Pieksämäki, Porvoo, Dar-es Salaam tai Benghazi, löytyi kodin lisäksi taide, urheilu ja ystäviä, toimintaa ja työskentelyä. Meri ja Heikki juurtuivat kuitenkin viimein Kuopioon, jossa Meri toimi vuosia tanssitaiteen läänintaiteilijana. Vielä eläkepäivinäänkin he olivat aktiivisesti osanottajina kaikenlaisissa kulttuuritapahtumissa, kirkkokonserteista jazz-jameihin.

Tegelman oli merkittävä tanssikasvattaja, joka omalla työllään Kuopion Tanssistudion perustajana rakensi ehjän perustan paikalliselle tanssin taiteen perusopetukselle. Hän uskoi tanssin voimaan kasvatuksen välineenä ja elämän merkityksellisyyden lujittajana ja luotsasi perustamaansa tanssikoulua sitkeästi läpi tyynten ja myrskyjen, niin arjessa kuin myös juhlassa. Merille tanssikasvatuksen ydin oli aina oppilas – yksilö, jonka kohtaaminen määritteli tanssikasvatuksen suunnan. Hän vaali ja arvosti oppilaiden omaa luovuutta.

Meri, tuttavien kesken Simppu, oli laajalti sivistynyt maailmankansalainen, joka lukuisissa luottamustehtävissään daCi Finlandissa kokousti vaivattomasti ja väsymättä noin ”Venäjältä Brasilian kautta Jamaikalle” ja istutti kansainvälisyyden luontevaksi osaksi tanssikoulunsa elämää ja toimintaa.

Hänen ehtymätön energiansa ja jatkuva kykynsä iloita ja inspiroitua koskettivat myös laajemmin suomalaista tanssin kenttää. Merin vaalima visio elää arvokkaana Kuopion Tanssistu­dion toiminnassa. Kuten myös hänen muistonsa lukuisten ystävien ja läheisten kiitollisissa sydämissä.

Pekka Tegelman

Matti Tegelman

Elina Turpeinen


Kirjoittajat ovat Meri Tegelmanin lapsia ja kollega.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet