Muistot    |   Muistokirjoitus

Erkki Koskela 1946–2020

Professori

Professori Erkki Koskela kuoli 28. kesäkuuta 2020 Helsingissä. Hän oli 73-vuotias, syntynyt Peräseinäjoella 16. joulukuuta 1946.

Koskela valmistui ylioppilaaksi Seinäjoen lyseosta ja suoritti valtiotieteen maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1968. Sitä seurasivat lisensiaatin tutkinto 1971 ja väittely valtiotieteen tohtoriksi 1976.

Koskelan työura tapahtui alma materin, Helsingin yliopiston palveluksessa. Vuonna 1981 Koskela nimitettiin Helsingin yliopiston finanssiopin professoriksi, jossa virassa hän oli vuoteen 2006 saakka. Sen jälkeen hänen työuransa huipentui akatemia­professorin viisivuotiseen virkakauteen, joka valitettavasti keskeytyi vakavaan sairauteen.

Koskela valittiin Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi 1993 ja Academia Europaean jäseneksi 2000. Oulun yliopisto myönsi hänelle kunniatohtorin arvon vuonna 2002.

Koskela oli läpi uransa intohimoisen kiinnostunut kansan­taloustieteen tutkimuksesta. Luonteenomainen piirre hänen tutkimustoiminnalleen oli laaja taloustieteen kirjallisuuden tuntemus ja uuden tutkimustiedon aktiivinen seuranta. Häntä pidettiinkin alan ”kävelevänä kirjastona”.

Lukeneisuudella varmaan myös selittyy hänen tutkijaprofiilinsa peruspiirre: tutkimustyön laaja-alaisuus. Hän julkaisi kansainvälisesti merkittävää teoreettista ja empiiristä tutkimusta ainakin seuraavilla taloustieteen osa-alueilla: luottomarkkinat, säästämiskäyttäytyminen, makrotalous, verotus ja työmarkkinat, sekä ympäristön ja luonnonvarojen taloustiede.

Koskelan erityinen ansio oli valtava aktiivisuus tutkijakoulutuksessa. Hän ohjasi uransa aikana yli 50 väitöskirjaa. Koskela toimi valtakunnallisen huippututkimusyksikön Talouden rakenteiden ja kasvun tutkimus­yksikön (Raka) johtotehtävissä vuosina 1995–2008.

Koskela keskittyi tutkimustoiminnassaan yhteiskunnallisesti merkittäviin ja talouspoliittisesti relevantteihin kysymyksiin, ja hänellä oli uransa aikana useita keskeisiä talouspolitiikan alueen asiantuntijatehtäviä. Hän oli myös aktiivinen ja arvostettu talouspoliittinen keskustelija.

Koskela on ehdottomasti sodanjälkeisen sukupolven keskeisiä hahmoja, joiden kautta moderni ja kansainvälisesti orientoitunut kansantaloustiede vakiintui Suomeen.

Hän toimi 1980-luvusta lähtien tärkeänä inspiraation lähteenä niin yhteistyökumppaneilleen kuin kokonaiselle uudelle suomalaiselle ekonomistisukupolvelle.

Henkilönä Erkki oli värikäs, ja hänessä näkyivät suomalaiset ja pohjanmaalaiset juuret.

Monet kollegat ja entiset oppilaat muistelevat Erkkiä kiitollisena.

Seppo Honkapohja

Rune Stenbacka


Kirjoittajat ovat Erkki Koskelan läheisiä kollegoja.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi