Muistot    |   Muistokirjoitus

Eila Koponen 1941–2020

Ekonomi

Ekonomi Eila Koponen (o.s. Grönberg) kuoli 16. marraskuuta 2020 Helsingissä pitkäaikaiseen sairauteen.

Hän oli 79-vuotias, syntynyt Helsingissä 1. helmikuuta 1941.

Koponen asui lapsuutensa Kal­liossa ja nuoruutensa Käpylässä, kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Kaksoisyhteislyseosta 1960. Hän opiskeli Helsingin kauppakorkeakoulussa, josta valmistui ekonomiksi 1964.

Kauppakorkeakoulussa hän osallistui aktiivisesti eri järjestöiden ja ylioppilaskunnan toimintaan. Opiskelukavereista muodostui tiivis elinikäinen ystäväporukka. Aviomieskin löytyi sieltä.

Työuransa Koponen aloitti Askossa ja sitten Kansallisoopperassa Alfons Almin sihteerinä mutta siirtyi kahden lapsen syntymän jälkeen anoppinsa houkuttelemana muodin pariin. Maija-Liisa Koponen oli perustanut ensimmäisen liikkeensä Feminetten jo 1949.

Anoppi perehdytti Koposen alaan, yrittämiseen ja intohimoiseen suhtautumiseen työhön. Myöhemmin Eila Koponen ja hänen kälynsä Eeva-Liisa ostivat Feminetten ja laajensivat sen myymäläverkostoa 1980- ja 1990-luvuilla.

Italialaisen muotialan jättiläisen Max Maran kanssa solmittu yhteistyö tarjosi Koposelle uuden haasteen. Pohjoismaiden ensimmäinen ja vasta 28. Italian ulkopuolinen Max Maran fran­chising-myymälä avattiin Helsinkiin 1989.

Max Maran menestys Suomessa oli Koposelle sydämen asia. Hänestä oli hyvin antoisaa työskennellä dynaamisen perheyrityksen kanssa.

Koponen panosti paljon asiakassuhteisiin ja järjesti usein muiden alojen yrittäjien kanssa tapahtumia, joissa muotinäytösten lisäksi tarjottiin monipuolista ohjelmaa. Tyylikkäät tilat, kattaukset ja tarjoilut olivat ominta Eilaa.

Koposella oli luottamukselliset suhteet Max Maran johtoon ja omistajiin, jotka usein vierailivat Suomessa asiakastapahtumissa. Helsingissä oli parhaimmillaan viisi eri Max Mara Groupin myymälää.

Vuonna 2011 Koponen luovutti päävastuun liiketoiminnoista uudelle yrittäjälle.

Eila piti ihmisistä, oli ystävällinen, määrätietoinen, ahkera ja aina tyylikäs. Positiivisen asenteensa avulla hän selvisi vuosi­tuhannen lopun vastoinkäymisistä joutuessaan kohtaamaan laman yritystoiminnassa ja henkilökohtaisesti aikuisen lapsensa kuoleman sekä avioeron.

Lapsuudenkodin kannustava ilmapiiri mutta luultavasti myös pienenä sotalapsena vietetty ­aika Ruotsissa kehittivät uskoa selvitä.

Eila harrasti pitkään kansantansseja Karjalan Nuorten edustusryhmässä. Myös golf, puutarhanhoito, kiinnostus taiteeseen ja musiikkiin täyttivät hänen vapaa-aikansa. Nämä veivät hänet monille matkoille eri maihin ja kulttuureihin.

Eila avioitui uudelleen 2003. Omat ja uuden puolison lapset perheineen kuuluivat sen jälkeen Eilan perheklaaniin. Varsinkin Päijänteen mökki ja Rivieran asunto olivat tärkeitä yhteisille riennoille.

Eila eli aina elämänsä parasta aikaa.

Tapio Saarinen

Pekka Koponen

Anna Koponen


Kirjoittajat ovat Eila Koposen puoliso ja lapset.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet