Muistot    |   Muistokirjoitus

Boris Hurtta 1945–2021

Kirjailija

Kirjailija Boris Hurtta (synt. Tarmo Talvio) kuoli Turussa tapaturmaisesti 6. helmikuuta 2021. Hän oli 75-vuotias, syntynyt Turussa 8. joulukuuta 1945.

Tarmo Talviosta oli moneksi. Hän oli kirjailija, keräilijä, bibliofiili, penkkiurheilija, kuvataiteilija, poliisi, kulmikas persoona, älykäs seuramies ja humoristi.

Hän oli myös poikkeuksellinen ystävä, joka keräsi ympärilleen ryhmiä ja verkostoja, joiden itsestään selvänä taiteellisena johtajana toimi.

Talvio oli kalastajapariskunnan, Vihtorin ja Aunen, ainoa lapsi. Vanhemmat olivat ahkeria ja pidettyjä kakskertalaisia. Turun Kakskerta oli Talvion elämänmittainen ympäristö, vaikka hän teki muun muassa maailmanympärimatkan.

Matkoja tehtiin myöhemminkin. Talviota kiehtoivat itäisen kristikunnan luostarit. Kävimme hänen kanssaan muun muassa Athoksella ja Meteoralla.

Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Talvio valmistui merkonomiksi mutta lähti Tukholmaan, jossa työskenteli postissa. Palattuaan Suomeen hän aloitti virkauransa Turun poliisilaitoksessa.

Talvio suoritti hyvin arvo­sanoin päällystökurssin, palveli muun muassa legendaarisessa kakkospiirissä Puistokadulla ja myöhemmin elinkeinovalvonnasta vastaavan toimiston esimiehenä.

Värikkäitä olivat hänen tarinansa poliisien epävirallisista Vahva-Mauri-triathloneista, joihin kuului Kakskerran ympäripyöräily ja -juoksu sekä uinti Kakskerran järven poikki.

Jätettyään poliisin työt ylikonstaapeli Talvio muuttui lopullisesti kirjailija Hurtaksi.

Boris Hurtta nousi Suomen kauhukirjallisuuden keskeisimmäksi kirjailijaksi ja alan tuntijaksi. Myöhemmin aihepiiri laajeni.

Hän julkaisi mittavan tuotantonsa pienkustantajien kautta. Julkaistut kirjat eivät anna koko kuvaa hänestä kirjoittajana.

Jo 1960-luvulla Hurtta oli laatinut musiikkilistoja ja teki omia aikakauslehtiä. Poliisitalolle hän ripusti humoristis-kriittisiä Hurtan seinälehtiä ja julkaisi koko ajan lähinnä lähipiirilleen tarkoitettuja omakustanteita ja monisteita mitä merkillisimmistä aiheista – jopa romaaneja. Poliisien lehteen hän kirjoitti pakinoita ylikonstaapeli Tappurista, joka oli hyvin ylikonstaapeli Talvion tapainen.

Hurtta oli myös perinpohjainen artikkelien laatija. Hänen seuraava projektinsa olisi ollut pienlehdissä julkaistujen kirjailijaesittelyjen kokoaminen kirjaksi. Omia kestosuosikkeja olivat Mika Waltari ja Stephen King.

Kotimaista kirjallisuutta hän seurasi tarkkaan. Hänen lukeneisuutensa oli ällistyttävän laaja.

Myös musiikki oli Borikselle tärkeää. Hänet tiedettiin mustan soulin ja doo-wopin erikoistuntijaksi. Reggae, kantri ja kaiken maailman iskelmät olivat sydäntä lähellä. Hänen kirja- ja levy­kokoelmansa on käsittämättömän laaja.

Boriksen lähipiiriin kuuluivat vaimo ja tytär. Hänen levähdyspaikassaan Valamon luostarissa sytytettiin kynttilä.

Harri Haarikko

Harri Raitis

Kirjoittajat ovat Boris Hurtan läheisiä ystäviä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet