Muistot    |   Muistokirjoitus

Ilpo Forssén 1952–2020

Arkkitehti

ARKKITEHTI Ilpo Forssén kuoli pitkäaikaiseen sairauteen Helsingissä 6. marraskuuta 2020.

Hän oli 68-vuotias, syntynyt Helsingissä 4. maaliskuuta 1952.

Forssén aloitti työnsä asemakaavaosaston keskustatoimistossa vuonna 1978 ja toimi projektipäällikkönä keskustaprojektissa 1992–2017.

Hänellä oli erityinen kyky eläytyä tulevaan rakennettuun miljööhön jo kaavoitusvaiheessa. Tähän taitoon keskustakohteiden, kuten Forumin, Stockmannin ja Citycenterin, suunnittelijat pystyivät luottamaan.

Forssénin työuran aikana täydennysrakentaminen lisäsi liikekeskustan kortteleiden kerros­alaa saman verran kuin koko Jätkäsaaren uudisrakentaminen.

Forssén edisti johdonmukaisesti myös keskustan kävely­alueita ja vaikutti näkyvästi Töölönlahden ja Kampin alueen rakenteeseen, toimivuuteen ja julkisen tilan muotoiluun.

Kiasma, Sanomatalo, Kampin keskus, Musiikkitalo ja Oodi ovat tänä aikana nousseet uusiksi keskustan maamerkeiksi.

FORSSÉN oli itsenäinen visionääri, jolla oli tinkimätön ammatti­etiikka. Kriittisenä, älykkäänä ja sanavalmiina hän luotsasi annetut tehtävät maaliin erisuuntaisista intresseistä ja äänekkäistä edunvalvojista huolimatta.

Helsingin Sanomien Nyt-liite arvioikin aikoinaan Forssénin Helsingin vaikutusvaltaisimpien henkilöiden joukkoon, ohi monien johtavien virkamiesten ja poliitikkojen.

Vapaa-ajallaan Forssén vaikutti muun muassa Tekniikan akateemiset TEK:n Arkkitehtikerhon hallituksessa, jossa hän toimi 1979–2018 ja oli kahdesti sen puheenjohtajana. Forssénille myönnettiin Suomen Leijonan ritarimerkki 2002. Sotilasarvoltaan hän oli luutnantti.

JO LAPSENA piirtämistä ja maalaamista harrastanut Ilpo kävi koulunsa Raumalla, minne lapsuudenperhe muutti Helsingistä laivanrakentaja-isän työn perässä.

Vuonna 1971 hän kirjoitti ylioppilaaksi Rauman yhteiskoulusta. Otaniemen arkkitehtiosaston ovet aukesivat samana vuonna. Pian Ilpo tapasi tulevan puolisonsa Sinikan, ja he perustivat perheen, joka oli tärkeä osa ­Ilpon elämää loppuun asti.

Ilpon leppoisan joviaali olemus loi ympärilleen myönteisen ilmapiirin. Perhe, ystävät sekä työtoverit muistavat Ilpon tarkkanäköisenä, oivaltavana ja hauskana pohdiskelijana, joka pystyi jäsentämään ilmiöitä poikkeuksellisella tavalla.

Erja Väyrynen

Janne Prokkola

Anne Karppinen

Kirjoittajat ovat Ilpo Forssénin työtovereita.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet