Muistot    |   Muistokirjoitus

Kaarina Valoaalto 1948–2021

Kirjailija

Kirjailija Kaarina Valoaalto kuoli vaikeaan sairauteen 26. maaliskuuta 2021 Joutsassa. Hän oli 72-vuotias, syntynyt Västeråsissa 23. toukokuuta 1948.

Ikäpolvensa omaäänisimpiin kirjailijoihin kuulunut Valoaalto varttui Töölössä insinööri-isän ja kotiäidin nelipäisessä lapsikatraassa.

Muoteista pyristelevän lapsen ja nuoren ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunteet yhdistettynä pakottomaan verbaalisuuteen olivat lähtökohtia yli 40 vuotta kestäneelle merkittävälle elämäntyölle.

Menestys Otavan runokilpailussa käynnisti Valoaallon uran vuonna 1980.

Siinä vaiheessa hän toimi lumpunkerääjänä Emmaus Jokioinen ry:ssä, jonka tavoitteena oli taata yhteisön omavaraisuus ja kerätä varoja kehitysyhteistyöhön.

Esikoisteos Ei muuta kuin hiukset päässä näytti, että lyriikan kentälle on tullut äänensä kirkkaasti avannut ja kieltä ti­heästi käyttävä tekijä. Omaäänisen kirjoittajan oli aikaisemmin pannut merkille Eeva Kilpi Orivedellä.

Emmaustyö kulki rinnan vapaan kirjailijan ammatin kanssa; runo- ja proosateoksia julkaistiin tasaiseen tahtiin. Kieli-ilottelu, impulsiivisuus ja lukijaa haastava, älyllisen iloitteleva meno olivat Valoaallon tuotannon ominaispiirteitä, eikä tekijä piitannut lajityyppien looseista saati kuppikunnista.

Luovuutta ja ideoita tuli hakematta, ja sille sopi myös nauraa.

Monet hänen melutta esille nostamistaan teemoista ovat vahvasti 2020-luvulla esillä nuoremman kirjailijapolven tuotannossa: markkinavoimien mielettömyys, luonnonsuojelu ja eläinten oikeuksiin liittyvät pohdinnat.

”Viisisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivälle kaksisuuntainen on pelkkää linnunlaulua.”

Tällaisia helmiä Valoaallon teoksissa riittää ja matka Linnunradalta lautaspinojen äärelle hoituu hilpeästi aforistisia heittoja ripotellen – aivan suvereenisti.

Arkisissa aiheissa lymysi anarkian seassa jotain äkkisyvää, huumoriin tai satiiriin nojaavaa. Identiteettikysymykset askarruttivat, samoin naisten roolit ja heidän – kaikkien meidän – keskeinen solidaarisuutemme.

Eläimet kansoittivat ihmisten ohessa Valoaallon teoksia kuten riehakkaassa Nooakan parkissa.

Hän koki kirjailijuuden elämäntavaksi: ideoita virtasi ja verbaalisuus pulppusi. Kuvataidetta syntyi kirjoittamisen rinnalla jatkuvasti, ja hänen teok­siaan on ollut mukana muutamissa näyttelyissä.

Kolme maalausta yhden päivän aikana ei ollut tavatonta, ei liioin useampi runo ja siihen päälle hilpeä pamfletti kanan sielunelämästä.

Keski-Suomeen asetuttuaan Valoaallosta kehkeytyi myös maaseutuaktiivi. Menestyksekkäästi hän taisteli kotimaisemansa Myllylän puolesta koskiluonnon säilyttämiseksi kauhakuormaajilta ja perusti luonnonsuojelualueen kosken rantamaisemiin.

Banana Splitin (2020) viimeisen runon minä kertoo täyttäneensä vuotensa kokonaan. Lähtijän olo on tyyni: hän mahtui vuosiinsa pienentämättä tai suurentamatta. Sen lähipiiri tunsi ja tiesi.

Mari Mörö

Kirjoittaja on Kaarina Valoaallon ystävä ja kollega.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet