Muistot    |   Muistokirjoitus

Ramon K. Ilusorio 1943–2021

Pääkonsuli

SUOMEN Filippiinien kunniapääkonsuli Ramon ”Rey” K. Ilusorio kuoli Manilassa 30. maaliskuuta 2021. Hän oli 77-vuotias, syntynyt Manilassa 24. huhtikuuta 1943.

Ramon Ilusorio syntyi varakkaaseen ja vaikutusvaltaiseen perheeseen, jonka tausta kytkeytyy vahvasti Filippiinien historiaan. Hän oli vanhin Poten­ciano ja Erlinda Ilusorion kuudesta lapsesta.

Perusopintojensa jälkeen Ramon opiskeli Yhdysvalloissa eri yliopistoissa taloustieteitä ja täydensi opintojaan myös Euroopassa. Hän palasi Filippiineille ja loi vaikuttavan uran liikemiehenä, investointipankkiirina ja Filippiinien pankkijärjestelmän uudistajana.

Vuodesta 2001 lähtien Ilusorio toimi Suomen kunniapääkonsulina Filippiineillä. Kunniapääkonsulina hän ehti tehdä yhteistyötä usean Suomen suurlähettilään kanssa. Hänelle myönnettiin lukuisia kunnianosoituksia, muun muassa Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki Suomen etujen edistämisestä Filippiineillä ja maiden välisten suhteiden kehittämisestä.

Ramon Ilusorion laaja kontaktiverkosto ja keskeinen asema Filippiinien elinkeinoelämässä olivat kunniakonsulin tehtävissä korvaamatonta pääomaa. Vuonna 1998 hän perusti PhilippineFinland Societyn edistämään maidemme välistä kauppaa, koulutusta ja suomalaisyritysten integroitumista Filippiinien markkinoille.

Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi yksi Filippiinien saarista nimettiin uudelleen Finlandiaksi (Lat. 12° 4'57.54"N, 119°52'29.56”E)

Filippiinien modernissa liikekeskustassa Bonifacio Global Cityssä paljastettiin veistos Spirit of the Finn kuvastamaan suomalaisuuden vahvuuksia ja kun­nioittamaan Ramonin ihaileman Carl Gustaf Mannerheimin syntymän 150-vuotisjuhlapäivää. Molemmat hankkeet olivat Ilusorion henkilökohtaisia lahjoja 100-vuotiaalle Suomelle.

Ramon oli kosmopoliitti, joka karttoi henkilökohtaista julkisuutta. Ystäville, kollegoille ja Filippiinien suomalaisille hän oli karismaattinen, vieraanvarainen herrasmies, jonka äly, lukeneisuus ja sivistys yhdistyivät erinomaiseen huumorintajuun. Jos tilaisuudessa oli läsnä yksikin suomalainen, Ramon aina huomioi hänet suomenkielellä: ”Tervetuloa, kippis ja kiitos paljon.”

Ramon Ilusorion harrastukset ulottuivat laajasti tieteisiin ja taiteisiin, tutkimusmatkoista Wagnerin musiikkiin. Hän kirjoitti lukuisia kirjoja taloudesta, yhteiskunnallisista ja filosofisista ­aiheista. Heinäkuussa 1996 hänestä tuli ensimmäinen pohjoisnavan saavuttanut filippiiniläinen. Tutkimaton ja löytämätön kiehtoi Ramonia. Tuntemattomat asiat olivat hänelle aina mahdollisuus uuden etsintään.

Juha Pyykkö

Mikael Avellán

Pasi Riipinen


Kirjoittajat ovat Suomen Filippiinien suurlähettiläs, ystävä ja Filippiinien entinen kunniapääkonsuli Suomessa sekä ystävä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet