Muistot    |   Muistokirjoitus

Ilkka Lapinleimu 1936–2021

Professori

Emeritusprofessori Ilkka Lapinleimu kuoli 84-vuotiaana Kangasalla 30. tammikuuta 2021. Hän oli syntynyt 23. huhtikuuta 1936 Helsingissä, mutta varttui Toijalassa.

Lapinleimu suoritti Helsingissä Teknillisessä korkeakoulussa diplomi-insinöörin tutkinnon vuonna 1961. Hänen konepaja­uransa kulki Lokomon, Rauten, Koneen ja Valmetin Tampereen tehtaan kautta yliopistomaailmaan. Tuotantotekniikan professoriksi hänet nimitettiin vuonna 1972 Oulun yliopistoon ja edelleen vuonna 1977 Tampereen teknilliseen korkeakouluun (sittemmin Tampereen teknillinen yliopisto), jonka vararehtorina hän myös toimi.

Lapinleimu oli Tampereen teknillisen korkeakoulun konepajatekniikan (sittemmin tuotantotekniikan) laitoksen pitkäaikaisin johtaja. Eläkkeelle hän siirtyi vuonna 1999. Opiskelijoiden keskuudessa Lapinleimu oli arvostettu ja yksi pidetyimmistä professoreista korkeakoululla.

Lapinleimu oli merkittävästi mukana vaikuttamassa suureen muutokseen Suomen konepajoissa, niiden tuotantotapaan ja soluajatteluun. Hän rakensi perustan tuotantotekniikan alan tohtoritason koulutukselle ja tutkimukselle ja ohjasi alan ensimmäiset väitöskirjat. Hän toimi useiden johtavien konepajojemme neuvonantajana ja osallistui aktiivisesti alansa yhdistystoimintaan ollen mm. Konepajamiehet ry:n kunniajäsen.

Erityisesti häntä lähellä oli Suomen konepajainsinööri­yhdistys, jonka leikillinen arvonimi ”kestoaikaneuvos” hänelle myönnettiin. Nuorempia kollegojaan Lapinleimu ohjeisti esimiehinä pysymään aina totuudessa: ”Älä koskaan, missään tilanteessa turvaudu edes hätävalheeseen. Kaikkea ei tarvitse kertoa, mutta aina pitää pysyä totuudessa siinä, mitä sanoo.”

Uran mittaisen kokemuksensa ja näkemyksensä Lapinleimu tiivisti väitöskirjaksi Ideal Factory – Theory of factory planning, produceability and ideality, jonka keskeiset osat julkaistiin nimellä Ideaalitehdas: Tehtaan suunnittelun teorian kiteytys. Ajatukset otettiin teollisuudessa kiinnostuneina vastaan ja ne poikivat nopeasti laajojen yritysryhmien Tekes-rahoitteisia (nyk. Business Finland) tutkimus­ohjelmia. Näiden hankkeiden osana moni suomalainen yritys on kehittänyt tuotantojärjestelmiään olennaisesti.

Lapinleimun veneenrakennus-, purjehdus- ja valokuvausharrastukset alkoivat jo nuorena. Teknisen uran, valokuvausharrastuksen ja kauneuden arvostamisen hän yhdisti eläkepäivinään valokuvaprojektissaan Koneen kauneus, josta pidettiin valokuvanäyttely ja julkaistiin valokuvateos vuonna 2016.

Lapinleimu oli innokas purjehtija ja Merikarhujen jäsen. Hän suunnitteli ja rakensi itse monet veneensä, joista viimeisin projekti oli teräspurjevene. Urheilullinen Lapinleimu harrasti hiihtoa ja osallistui yli 20 Pirkanhiihtoon. Taitojaan hän opetti lapsilleen ja lapsenlapsilleen.

Maarit Lapinleimu

Kirjoittaja on Ilkka Lapinleimun tytär.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet