Muistot
Marja Itkonen-Kaila 1935–2021
Suomentaja ja kunniatohtori Marja Itkonen-Kaila https://www.hs.fi/haku/?query=marja+itkonen-kailakuoli Helsingissä 9. helmikuuta 2021. Hän oli 84-vuotias, syntynyt Helsingissä 27. elokuuta 1935.
Itkonen-Kaila kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Tyttönormaalilyseosta 1954. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa erityisesti klassillista filologiaa ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1960.
Hän toimi 1960-luvulla useita vuosia latinan opettajana ja piti myös kääntäjäkursseja Helsingin yliopistossa 1990-luvulle asti.
Hän oli vuodesta 1964 alkaen naimisissa opetusneuvos Sakari Kailan (1938–2011) kanssa, ja heille syntyi kaksi poikaa, Yrjö eli Jori sekä Lauri.
Tärkeimmän elämäntyönsä eurooppalaisten klassikkojen ja erityisesti antiikin kirjallisuuden suomentajana ltkonen-Kaila aloitti jo 1962 kreikasta käännetyillä Theofrastoksen Luonnekuvilla. Vuonna 1963 ilmestyivät latinasta käännetyt Sallustiuksen Catilinan salaliitto ja Jugurthan sota sekä lukemattomien Euroopan koululaisten vuosisatojen aikana pänttäämä Cornelius Nepoksen Kuuluisia miehiä.
Klassikkokäännöksiin kuuluu myös Sir Thomas Moren kuuluisa alkuaan latinankielinen Utopia vuodelta 1516 (1971).
Monipuolisella urallaan Itkonen-Kaila suomensi myös useita Lappia ja muutakin Suomea kuvanneita matkakertomuksia.
Niistä tunnetuimpia lienevät Réginald Outhierin Matka Pohjan perille 1736–1737 (1975) ja Jean-François Regnardin Retki Lappiin (1982) sekä Kalevalan ranskantajan Louis Léouzon Le Ducin Pariisista Pohjantähden alle. Muistelmia Suomesta 1800-luvun alkupuoliskolta (2001).
Lapin-harrastuksen Itkonen-Kaila oli selvästikin perinyt isältään Toivo Itkoselta ja jopa isoisältään Lauri Itkoselta, jotka molemmat tulivat tunnetuiksi pohjoisimpien kielten ja kansojen tutkijoina.
Itkonen-Kaila suomensi myös kaksi valikoimaa muusikko ja musiikintutkija Erik Tawaststjernan kirjoituksia.
Kaikkiin suomentamiinsa kieliin Itkonen-Kaila saattoi liittää myös venäjän. Vladimir Laksinin Tolstoi ja Tšehov ilmestyi vuonna 1984, Faddei Bulgarinin Sotilaan sydän, Suomen sodasta Engelin Helsinkiin 1996 ja S. I. Baranovskin Suuriruhtinaanmaa Suomi 2004.
Lisäksi hän kirjoitti artikkeleja ja tutkimuksia suomen kielen, historian ja kääntämisen alueilta.
Suomennostyöllään Itkonen-Kaila toteutti merkittävää tehtävää suomalaisen kulttuurin hyväksi ei vain lisäämällä sen klassillista kirjallisuutta vaan yleisemminkin tiivistämällä sen yhteyttä muuhun eurooppalaiseen kulttuuriin.
Itkonen-Kaila sai muun muassa kääntäjien valtionpalkinnon 1972 ja 1983, Suomen Kulttuurirahaston palkinnon 1986, Carl-Bertil Nathhorst -palkinnon 1990 ja J. A. Hollon palkinnon 1992 sekä ehkä merkittävimpänä Helsingin yliopiston filosofian kunniatohtorin arvon 1997.
Promootiokutsussa häntä luonnehdittiin seuraavasti: ”Itkonen-Kaila on monipuolinen suomalaisen kulttuurielämän vaikuttaja, arvostettu kääntäjä ja kielten vuorovaikutuksen tutkija, jonka monikymmenvuotiselle toiminnalle on tunnusomaista vankka tutkijanote ja korkeatasoinen suomen kielen viljely.”
Itse tutustuin Itkonen-Kailaan jo opiskeluaikanamme 1950-luvulla Eteläsuomalaisen Osakunnan Kirjallisessa kerhossa, missä nopeasti ystävystyimme ja kävimme monia kiinnostavia keskusteluja.
Erityisesti on mieleeni jäänyt retkeily kesäkuun alkupäiviltä 1956, jolloin lähdin ystävieni Matti Klingen ja Pentti Saarikosken kanssa perheemme kesäsaaresta Keurusselältä tapaamaan Marjaa heidän huvilaansa Aikalaan, jonka tiesimme sijaitsevan Keuruun itäpuolella.
Soudettuamme viitisen kilometriä ja vaellettuamme maanteitä enemmänkin saimme monien kyselyjen jälkeen tietää määränpäämme sijainnin, ja löysimme kuin löysimmekin Marjan ja vietimme mukavan illan hänen ja hänen sisarensa Kertun kanssa.
lltamyöhällä lähdimme takaisin, Marja seuranamme, ja totesimme, että auringonnousun ihailu metsätaipaleella kesäkuisena yönä on monin tavoin nerokasta. Vietimme iltapuhteen vielä saaressamme, kunnes Marja palasi takaisin huvilalleen, josta hän vuonna 2013 toimitti yhdessä Kerttu-sisarensa kanssa Aikalan kirjan.
Anto Leikola
Kirjoittaja on Marja Itkonen-Kailan ystävä.
Itkonen-Kaila kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Tyttönormaalilyseosta 1954. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa erityisesti klassillista filologiaa ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1960.
Hän toimi 1960-luvulla useita vuosia latinan opettajana ja piti myös kääntäjäkursseja Helsingin yliopistossa 1990-luvulle asti.
Hän oli vuodesta 1964 alkaen naimisissa opetusneuvos Sakari Kailan (1938–2011) kanssa, ja heille syntyi kaksi poikaa, Yrjö eli Jori sekä Lauri.
Tärkeimmän elämäntyönsä eurooppalaisten klassikkojen ja erityisesti antiikin kirjallisuuden suomentajana ltkonen-Kaila aloitti jo 1962 kreikasta käännetyillä Theofrastoksen Luonnekuvilla. Vuonna 1963 ilmestyivät latinasta käännetyt Sallustiuksen Catilinan salaliitto ja Jugurthan sota sekä lukemattomien Euroopan koululaisten vuosisatojen aikana pänttäämä Cornelius Nepoksen Kuuluisia miehiä.
Klassikkokäännöksiin kuuluu myös Sir Thomas Moren kuuluisa alkuaan latinankielinen Utopia vuodelta 1516 (1971).
Monipuolisella urallaan Itkonen-Kaila suomensi myös useita Lappia ja muutakin Suomea kuvanneita matkakertomuksia.
Niistä tunnetuimpia lienevät Réginald Outhierin Matka Pohjan perille 1736–1737 (1975) ja Jean-François Regnardin Retki Lappiin (1982) sekä Kalevalan ranskantajan Louis Léouzon Le Ducin Pariisista Pohjantähden alle. Muistelmia Suomesta 1800-luvun alkupuoliskolta (2001).
Lapin-harrastuksen Itkonen-Kaila oli selvästikin perinyt isältään Toivo Itkoselta ja jopa isoisältään Lauri Itkoselta, jotka molemmat tulivat tunnetuiksi pohjoisimpien kielten ja kansojen tutkijoina.
Itkonen-Kaila suomensi myös kaksi valikoimaa muusikko ja musiikintutkija Erik Tawaststjernan kirjoituksia.
Kaikkiin suomentamiinsa kieliin Itkonen-Kaila saattoi liittää myös venäjän. Vladimir Laksinin Tolstoi ja Tšehov ilmestyi vuonna 1984, Faddei Bulgarinin Sotilaan sydän, Suomen sodasta Engelin Helsinkiin 1996 ja S. I. Baranovskin Suuriruhtinaanmaa Suomi 2004.
Lisäksi hän kirjoitti artikkeleja ja tutkimuksia suomen kielen, historian ja kääntämisen alueilta.
Suomennostyöllään Itkonen-Kaila toteutti merkittävää tehtävää suomalaisen kulttuurin hyväksi ei vain lisäämällä sen klassillista kirjallisuutta vaan yleisemminkin tiivistämällä sen yhteyttä muuhun eurooppalaiseen kulttuuriin.
Itkonen-Kaila sai muun muassa kääntäjien valtionpalkinnon 1972 ja 1983, Suomen Kulttuurirahaston palkinnon 1986, Carl-Bertil Nathhorst -palkinnon 1990 ja J. A. Hollon palkinnon 1992 sekä ehkä merkittävimpänä Helsingin yliopiston filosofian kunniatohtorin arvon 1997.
Promootiokutsussa häntä luonnehdittiin seuraavasti: ”Itkonen-Kaila on monipuolinen suomalaisen kulttuurielämän vaikuttaja, arvostettu kääntäjä ja kielten vuorovaikutuksen tutkija, jonka monikymmenvuotiselle toiminnalle on tunnusomaista vankka tutkijanote ja korkeatasoinen suomen kielen viljely.”
Itse tutustuin Itkonen-Kailaan jo opiskeluaikanamme 1950-luvulla Eteläsuomalaisen Osakunnan Kirjallisessa kerhossa, missä nopeasti ystävystyimme ja kävimme monia kiinnostavia keskusteluja.
Erityisesti on mieleeni jäänyt retkeily kesäkuun alkupäiviltä 1956, jolloin lähdin ystävieni Matti Klingen ja Pentti Saarikosken kanssa perheemme kesäsaaresta Keurusselältä tapaamaan Marjaa heidän huvilaansa Aikalaan, jonka tiesimme sijaitsevan Keuruun itäpuolella.
Soudettuamme viitisen kilometriä ja vaellettuamme maanteitä enemmänkin saimme monien kyselyjen jälkeen tietää määränpäämme sijainnin, ja löysimme kuin löysimmekin Marjan ja vietimme mukavan illan hänen ja hänen sisarensa Kertun kanssa.
lltamyöhällä lähdimme takaisin, Marja seuranamme, ja totesimme, että auringonnousun ihailu metsätaipaleella kesäkuisena yönä on monin tavoin nerokasta. Vietimme iltapuhteen vielä saaressamme, kunnes Marja palasi takaisin huvilalleen, josta hän vuonna 2013 toimitti yhdessä Kerttu-sisarensa kanssa Aikalan kirjan.
Anto Leikola
Kirjoittaja on Marja Itkonen-Kailan ystävä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi
HS Digi -tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita
