Saara Jouppi 1927–2021 - Muistot | HS.fi

Saara Jouppi 1927–2021

Voimistelunopettaja, herastuomari

Saara Jouppi

25.11. 2:00

Herastuomari, voimistelunopettaja Saara Jouppi (o.s. Rauhala) kuoli Seinäjoella 22. lokakuuta 2021. Hän oli 94-vuotias, syntynyt Ilmajoella 7. helmikuuta 1927.

Jo nuoruudessaan Jouppi osoitti aktiivisuutta ja osallistumishalua erityisesti liikunnassa. Yhdeksänvuotiaana hän liittyi pikkulottien toimintaan ja ehti jonkin aikaa toimia myös lottana ennen järjestön lakkauttamista.

Ylioppilaaksi Jouppi kirjoitti 1947. Kuten koulutodistusten voimistelun kympeistä ja merkittävistä lapsuuden ja nuoruuden liikunnallisista harrastuksista pystyttiin ennakoimaan, edessä olivat opiskelut Helsingin yliopiston Voimistelulaitoksessa, josta hän valmistui voimistelunopettajaksi 1950. Opiskeluaikana hän toimi mm. Etelä-Pohjalaisen osakunnan emäntänä.

Pesäpallo oli tuolloin hänen rakkain urheilulajinsa, ja menestys Suomen kansallispelissä oli erinomainen. Vuonna 1948 Jouppi tuli palkituksi opiskelijoiden Itä-Länsi-ottelussa lännen parhaana pelaajana.

Helsingissä hän tapasi tulevan miehensä Jussi Joupin. Avioliitto solmittiin 1954.

Vaikka juuret olivat vahvasti Etelä-Pohjanmaalla, tuli nuoren opettajan valmistumisen jälkeen lähteä hankkimaan työkokemusta muualle silloisten avoimien työpaikkojen mukaisesti. Jouppi päätyi opettajaksi Joensuun tyttölyseoon 1950–1952. Hän auskultoi Helsingin tyttönormaalilyseossa 1952.

Seuraavat työpaikat löytyivätkin Etelä-Pohjanmaalta: hän opetti Ilmajoen yhteiskoulussa 1952–1955 ja Seinäjoen tyttölyseossa 1955–1961. Perheen lapset syntyivät vuosina 1956 ja 1958.

Vuosikymmenen vaihteessa Saara Jouppi jäi kotiin opettajan työstä hoitamaan lapsia ja Joupin suvun isoa kaksifooninkista pohjalaistaloa sekä osallistumaan miehensä Jussi Joupin kanssa lukuisten tehtävien mukana tuomiin edustustilaisuuksiin.

Kotiseutuasiat olivat lähellä Saara Joupin sydäntä. Käsityöt ja puutarhanhoito olivat hyvin mieluisia kaikkina aikoina. Yhteyttä koulutoimintaan hän piti osallistumalla vuosia Seinäjoen Lyseon vanhempainneuvoston toimintaan.

Lasten kasvettua Jouppi ryhtyi toimimaan lautamiehenä. Pitkän ja ansiokkaan lautamiestyön tunnustuksena hänelle myönnettiin herastuomarin arvonimi 1980. Vuodesta 1985 alkaen rakkaat Kuorasjärven järvimaisemat muuttuivat talvisin Välimeren rantamaisemiin Espanjassa.

Perhe, suku ja ystävät olivat Saara Joupille hyvin läheisiä. Hänet opittiin tuntemaan vahvana pohjalaisnaisena, jonka arvoissa oikeudenmukaisuus ja suoraselkäisyys korostuivat.

Äitinä, mummana kuudelle lapsenlapselle sekä puolisona hän piti hyvää huolta omistaan.

Lauri Jouppi

Kirjoittaja on Saara Joupin poika.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset