Johanna Nurmi 1970–2021 - Muistot | HS.fi

Johanna Nurmi 1970–2021

Finanssineuvos

Johanna Nurmi

6.1. 2:00

Finanssineuvos Johanna Nurmi kuoli kotonaan Helsingissä 4. joulukuuta 2021. Hän oli 51-vuotias, syntynyt Turussa 14. heinäkuuta 1970.

Nurmi ehti tehdä yli 20 vuoden uran valtiovarainministeriössä hallintopolitiikan kehittäjänä. Hän oli tärkeässä roolissa työalueellaan kaikkien kolmen Suomen EU-puheenjohtajuuskauden järjestelyissä sekä sisällön tuottamisessa.

Hänen panoksensa eurooppalaisen yhteisen julkisen hallinnon ja palvelujen kokonaisvaltaisen laadun itsearvioinnin kehittämisessä oli merkittävä. Hän vaikutti osaltaan kuvaan Suomesta hyvän hallinnon puolestapuhujana.

Kotimaassa Nurmen rooli oli keskeinen julkisten palvelujen laadun kehittämisessä. Yhtenä tärkeänä esimerkkinä Digi arkeen -neuvottelukunnan pääsihteeriys. Pitkäaikainen työpanos kohdistui myös avoimen hallinnon edistämiseen ja yhteistyön tiivistämiseen hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan välillä.

Kansainvälisesti ja kotimaassa hän rakensi siltoja tutkimuksen ja käytännön välille ja toimi muun muassa pitkään Suomen arviointiyhdistyksen puheenjohtajana.

Kun tieto Nurmen äkillisestä poismenosta saavutti kansainväliset hallinnonkehittäjät ja -tutkijat, alkoi saapua suruviestejä kaikkialta Euroopasta. Viestit olivat myös hyvin henkilökohtaisia, eivät vain instituutioiden virallisia muistamisia. Tämä kuvaa Johannan asemaa ja merkitystä. Hän oli ennen kaikkea sydämellinen ihminen, luotettu ja haluttu yhteistyökumppani.

Hän jätti merkittävän aukon hallinnon kehittämiseen, mutta erityisesti työkaverit ja laaja yhteistyöverkosto jäivät kaipaamaan häntä avoimena, helposti lähestyttävänä ihmisenä. Häneltä kysyttiin ja pyydettiin apua, ja aina hän sitä myös antoi.

Johannan elämässä oli neljä tärkeää kaupunkia: Turku, Rauma, Tampere ja Helsinki. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän vietti Turussa ja Raumalla. Raumalta hänelle jäi ystäväpiiri, joka tapasi säännöllisesti kutsuen tapaamisia taideterapiaksi. Nämä ystävät olivat hänelle tärkeitä. Tampereen yliopistosta hän valmistui sosiaalipolitiikan lisensiaatiksi vuonna 1999. Helsingissä oli hänen työuransa.

Meri oli Johannalle aina tärkeä. Lapsuuden pitkiä purjehduksia perheen kanssa hän jaksoi muistella suurella lämmöllä. Asuminen merellisessä Suomenlinnassa oli hänelle merkittävä kokemus. Oman asunnon hän hankki Puotilasta, yhtenä perusteena juuri se, että parvekkeelta saattoi nähdä merelle.

Perheenjäsenenä Johanna oli hyväksyvä, ystävällinen mutta myös tiukka asioihin tarttuva tuki. Hän jaksoi olla henkisenä tukena ja turvana sairaille vanhemmilleen viimeiseen päiväänsä asti.

Johannan työ jäi kesken, mutta hän ehti antaa paljon isänmaalleen. Tästä hänet ehdittiin palkita kunniamerkillä, jota hän ei itse valitettavasti päässyt ottamaan vastaan.

Matti Nurmi

Katju Holkeri

Olli-Pekka Rissanen

Kirjoittajat ovat Johanna Nurmen isä sekä ystäviä ja kollegoita.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset