Jukka Uunila 1923–2021 - Muistot | HS.fi

Jukka Uunila 1923–2021

Kauppaneuvos, urheiluvaikuttaja

Jukka Uunila

14.1. 2:00

Kauppaneuvos, urheiluvaikuttaja Ahti Juhani JukkaUunila kuoli lyhyen aikaa sairastettuaan Helsingissä 22. marraskuuta 2021. Hän oli 98-vuotias, syntynyt Himangalla 4. kesäkuuta 1923.

Lapsuudenperheen kesäpaikka Plankkukari oli Jukka Uunilan ensimmäinen ”urheiluopisto”. Urheilu oli veljesten Jukan, Yrjön ja Mikon kesäpäivien pääsisältö. Lajeja oli enemmän kuin 10-ottelussa.

Kokkolassa käydyn keskikoulun jälkeen Uunilan tarkoitus oli jatkaa lukiossa. Nämä aikeet kuitenkin väistyivät, kun jatkosota alkoi kesällä 1941. Uunila ilmoittautui vapaaehtoisena alokkaaksi, ja jo muutaman viikon kuluttua kävi käsky rintamalle. Yksikkö oli Jalkaväkirykmentti 53 Kiestingissä. Rykmentti joutui mottiin, jonka purkauduttua Jukka sai järkyttävän tiedon: isä, kapteeni Kalle Uunila, oli kaatunut taistelussa.

Upseerikoulun jälkeen Uunilan yksiköksi tuli 15. prikaati Aunuksessa. Se joutui vielä myös Lapin sotaan, jonka alkuvaiheissa kaatui komppanian päällikkö. Uusi päällikkö oli 21-vuotias vänrikki Uunila.

Kotiuttamisen jälkeen Uunila suoritti Vierumäen urheiluopistossa liikunnanohjaajan opinnot. Työpaikaksi tuli yleisurheilun aluevalmentajan tehtävä. Alue oli laaja: Tampere–Jyväskylä-linjalta ylöspäin. Siinä innostuneisuudessa, jolla hän valmensi, tunsimme hänen haluavan urheilun avulla rohkaista kansaa sen tehdessä hyvin vaikealta näyttänyttä paluuta rauhanaikaan.

Vuonna 1949 Uunila valittiin vastavalmistuneen Kuortaneen urheiluopiston johtajaksi. Vierumäen aikoina hän oli tutustunut viehkeään karjalaistyttöön, Aila Rahikkaan. Naimisiin mentiin, perhe perustettiin, syntyivät lapset Kari (1950), Timo (1951) ja Hannele (1953). ”Kuortaneen vuodet olivat onnellisinta aikaamme”, on perheenpää sanonut.

Kuortaneella valmentajan työt jäivät, ja tuleva urheilujohtajuus alkoi, askel askeleelta. Suomen Urheiluliitossa Uunila aloitti valiokunnassa, siirtyi sitten johtokuntaan ja lopulta puheenjohtajaksi.

Lopulta Uunila oli valmis sekä Suomen Urheiluliiton että Suomen Olympiakomitean ja Suomen Valtakunnan Urheiluliiton johtoon. Mainittavia ovat myös mm. osallisuudet Stadion-säätiössä, Valtion urheiluneuvostossa, Urheilijoiden ammattienedistämissäätiössä, Yleisurheilun tukisäätiössä ja Suomen Urheiluopiston hallituksessa.

Uunilalle myönnettiin ansioistaan mm. 4. luokan Vapaudenristi tammenlehvien kera, 4. luokan Vapaudenristi, Pohjois-Vienan muistoristi, 15. prikaatin muistoristi, Suomen Leijonan komentajamerkki, Suomen Liikuntakulttuurin ja urheilun suuri ansioristi, Kansainvälisen Olympiakomitean Olympic Order sekä Ruotsin Pohjantähden Ritarikunnan komentajamerkki. Hän oli myös lukuisien urheilujärjestöjen kunniapuheenjohtaja tai -jäsen.

Kauppaneuvoksen arvonimi hänelle myönnettiin 1976 ja liikuntatieteiden kunniatohtorin arvo Jyväskylän yliopistossa 1982. Sotilasarvoltaan hän oli kapteeni.

Kosti Rasinperä

Kirjoittaja on Jukka Uunilan pitkäaikainen ystävä ja työtoveri.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset