Raija Parikka 1943–2021

Toimittaja

Raija Parikka

5.3. 2:00

Toimittaja Raija Parikka kuoli Helsingissä 1. joulukuuta 2021. Hän oli 78-vuotias, syntynyt Karjalankannaksella Käkisalmessa 23. marraskuuta 1943.

Pitkä evakkomatkan jälkeen Parikka vietti lapsuutensa Lapissa rajavartioston kasarmialueella. Hän kirjoitti Kemijärvellä ylioppilaaksi ja pyrki Ateneumiin piirustuksenopettajalinjalle, jonne ei kuitenkaan päässyt.

Hän opiskeli melkein valtiotieteiden maisteriksi työn ohella. Mutta media vei. Ensin kirkon tiedotuskeskukseen, jossa hän muun muassa ohjasi tv-jumalanpalveluksia ja Sana sunnuntaiksi -ohjelmia.

Tämän jälkeen Parikka siirtyi Pääkaupunkilehden toimitussihteeriksi. Sen jälkeen hän työskenteli muun muassa Seurassa, Pikajuna-lehdessä, Avotakassa toimituspäällikkönä sekä Iltalehdessä 1984–2006, jossa hän oli muun muassa viihde- ja politiikan toimittaja sekä kirjoitti kahta kolumnia, joista toisen nimi oli Ruutu-rouva.

Parikka oli älykäs, rohkea, erittäin kekseliäs ja luova toimittaja. Hän haastatteli juttuihinsa paljon poliitikkoja, julkkiksia ja tavallisia kansalaisia. Hän sai jutuistaan paljon myönteistä palautetta.

Päästyään työeläkkeelle 2006 Raija alkoi harrastaa kuvataiteita muun muassa Helsingin työväenopiston kursseilla. Vuonna 2010 hän oli Työväen Sivistysliiton kesäkuun taiteilija. Hänellä on ollut kaksi omaa taidenäyttelyä, viimeinen vuonna 2010.

Vapaa-aikaansa Raija vietti paljon Marjaniemen puutarhamökillä. Hänen harrastuksiinsa kuului myös kirpputoreilla kiertely ja tavaroiden myyminen.

Hän oli perinyt äidiltään loistavat ruoanlaitto- ja käsityötaidot. Lukeminen oli hänelle myös tärkeä harrastus ja hän matkusteli paljon.

Raija oli erittäin eläinrakas. Erityisen rakkaita Raijalle ja hänen puolisolleen Henrikille olivat kissat Pessi ja Sissi, jotka ilahduttivat heitä melkein kaksikymmentä vuotta.

Raija oli loistava seuralainen. Hänen kanssaan ei aika tullut pitkäksi.

Elsa Eskola

Kirjoittaja on Raija Parikan ystävä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset