Esko Ryynänen 1944-2022

Kuvataiteilija

Esko Ryynänen

20.3. 2:00

Kuvataiteilija Esko Ryynänen kuoli 20. tammikuuta 2022 Helsingissä. Hän oli syntynyt 1. lokakuuta 1944 Joensuussa.

Esko Ryynänen opiskeli Vapaassa Taidekoulussa muun muassa Kauko Hämäläisen johdolla. Hän toimi taiteilijana ja graafikkona ja vuosina 1989–1995 Helsingin Sanomien toimittajakoulun piirustusjaoksen vetäjänä. Hänen opissaan monet HS:n toimittajat hioivat kuvallisia taitojaan.

Kuvataiteilijana Ryynänen oli varsinkin myöhempinä vuosinaan tyyliltään luonnehdittavissa abstraktiksi ekspressionistiksi. Usein poliittiseksi luonnehdittavat tematiikat vaihtelivat Steve Bikosta allegorioihin, joissa länsimainen mies painoi kaasua autossaan ajaen kehitysmaiden läpi.

Ryynäsen teoksia on yksityiskokoelmien lisäksi muun muassa Upplands Väsbyn ja Loviisan kaupunkien omistuksessa.

Ryynänen kasvoi Helsingissä, mutta jatkoi opintojaan ja toimi taiteilijana Tukholmassa, sitten Upplands Väsbyssä ja Haaparannassa. Myöhemmin, perheen palattua Suomeen, hän oli aktiivinen muun muassa Loviisan taiteilijoissa ja Sipoon taiteilijoiden puheenjohtajana. Hän toimi myös kuvaamataidon opettajana Elimäen lukiossa.

Graafikkona Ryynänen oli erikoistunut patenttikuvien tekemiseen. Esimerkiksi haastavat, aikanaan käsin piirrettävät räjäytyskuvat olivat hänen tavaramerkkinsä niin suomalaisille yrityksille kuin esimerkiksi Yhdysvaltoihin.

Lisäksi hän vastasi monien yhdistysten ja tapahtumien visuaalisesta ilmeestä.

Max Ryynänen

Kirjoittaja on Esko Ryynäsen poika.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset